Tragedia puutarhassa

Puutarhanhoidon pitäisi Italiassa sujua kuin tanssi. Huhtikuussa haetaan tomaatin,  salaatin ja kesäkurpitsan taimet paikallisilta markkinoilta, istutetaan ne ruukkuihin, ja katsellaan kun ne kasvavat kohisten lämpimässä kevätauringossa. Paitsi, että viime viikon tiistai ei ollut aivan sitä, mitä italialaiselta puutarhanhoitosäältä voi odottaa.

Aamulla paistoi aurinko ja iltapäivälle oli luvassa ukkosta, mikä on ihan normaalia tähän vuodenaikaan joten en osannut olla kovin huolissani tomaateistani. Iltapäivällä taivas muuttui pikkuhiljaa harmaaksi, joten siirsin aurinkotuolin pehmusteet sisälle niin kuin asiaan kuuluu. Ensin alkoi sataa tihuuttaa, mikä on tietysti hyvä asia puutarhanhoidollisesta näkökulmasta. Sitten kuului  jyrinää jostain kaukaa. Yht’äkkiä alkoi valtava kohina ja rakeiden pauke tiilikattoa vasten. Ja ei, ääni ei lähtenyt mistään pikkurakeista, vaan peukalonpään kokoisista jääkuulista.

Jos olisin halunnut, olisin voinut kerätä niistä jäät useampaan  Aperol Spritziin. Mutta se ei tullut juuri sillä hetkellä mieleen – seisoin olohuoneen ikkunassa katsomassa, kun juuri parhaimpaan kukoistuukseen ehtineessä puutarhassani alkoi mayhem.

Puutarhassa tapahtuva rakeiden aiheuttama tuho ei ollut vielä tarpeeksi. Etuoven alta alkoi  tulvia vettä sisälle. Kirjaimellisesti. Lattiaräteissä ei meinannut riittää kapasiteetti. Tällä kerralla vesi ei kuitenkaan ehtinyt valua alakertaan.

Piha muuttui valkoiseksi kuin huhtikuun takatalvessa, ja hetken ajan koko näkymä näytti enemmän Suomelta hiihtoloman aikaan kuin kesäiseltä Italialta. Ihme kyllä sähköt eivät menneet. Puutarha otti vastaan iskun, ja minä seisoin ikkunan raossa sandaalit märkinä ja otin kuvia kun en muutakaan voinut.

Kun raekuuro hellitti oli aika käydä tarkastamassa tuhot. Viiniköynnös oli irronnut seinältä. Salaatistani oli tullut salaattia. Se oli lintassa, repaleinen ja valmiiksi pilkottu. Tomaatin taimet, joista osan olen raahannut Italiaan suomesta saakka, olivat katkeilleet. Pelargonioiden kukat olivat varisseet rakeiden voimasta irti juuri kun olin saanut ne kukkimaan kunnolla. Onneksi niihin jäi vielä nuppuja jäljelle – italialainen kasvi ei pienestä säikähdä.

Mehikasvit olivat lommoilla, ja kesäkurpitsat näyttivät siltä kuin etanat olisivat käyneet niitä mutustelemassa kun niiden pintaan on tullut iskuja rakeista. Sitruunapuun lehdet on pommitettu täyteen reikiä. Piha oli täynnä jäätä ja roskaa. Näkymä oli luvalla sanottuna murheellinen. Naapurin kertoman mukaan moista raekuuroa ei täällä ole ennen nähty.

Seuraavalla kerralla ukkosmyrskyn saapuessa lienee syytä nostaa kasvit turvaan. Sandaalit sentään kuivuvat helposti. Muutama päivä myöhemmin rakeet ovat sulaneet. Piha on siivottu. Kasvit on tuettu uudelleen ja katkenneet oksat on poistettu. Kukkien nuput ovat alkaneet taas aukeilla.

Lukemisiin, Anne

51. Infiorata

Infiorata-perinne on syntynyt 1600-luvulla barokin ajan Roomassa. Vatikaanin floristi Benedetto Drei suunnitteli vuonna 1625 kukkien terälehdistä tehtyjä "mosaiikkeja" Rooman kaupungin pyhimysten Pietarin ja Paavalin juhlan kunniaksi. Nykyään infiorata-juhlaa vietetään erityisesti Keski-Italiassa, jossa se on saanut myös historiallisia ja kansanperinteellisiä piirteitä.

Poggio Moianon Infiorata on ennen kaikkea koko kylän suurin kesäjuhla, jota valmistellaan suurella sydämellä. Juhlan ajaksi pääkatu suljetaan kukkamosaiikkien tieltä. Perjantai iltana avautuvat ruokakojut ja Poggio Moianon keskustan puisto muuttuu ulkoilmaravintolaksi. Myös kaikki baarit ja pizzeriat nostavat ulos niin monta pöytää kuin mahdollista sillä koko kylä on liikkeellä. 

Tänä vuonna perjantai-iltana esiintyi ryhmä upeita katutaiteilijoita, joiden esitys sopi hyvin infioratan karnevalistiseen puoleen.

Piazzalle rakennetulla esiintymislavalle nousi Keltti-rock yhtye, jonka säkkipillinsoittaja innostui lurittelemaan yleisön keskellä ilonpitoon sopivaa kansansävelmää. 

Perjantai iltana alkoi myös kukkamosaiikkien valmistelu, joka kestää lauantai iltaan saakka. Mosaiikit tehdään mallipaperin tai piiretyn kuvion päälle, ja terälehdet kiinnitetään jonkun sortin liisterillä. Osa oli aloittanut mosaiikin tekemisen ilmeisesti jo yöllä. Aamulla seitsemältä työ oli jo täydessä vauhdissa ja päivän aikana mosaiikkien ja niiden valmistajien suojaksi ilmestyi katoksia.

Kadun varrella penkeillä istui ihmisiä irrottamassa terälehtiä mosaiikin tekijöitä varten.

Kun Infioratan kukkaiskatu on lauantai-iltana valmis, on iltakävelyn, aperitiivin, ruokakojujen ja kukkamosaiikkien ihailun aika. Pääkatu täytyy jälleen ihmisistä, ja esiintymislava esiintyjistä.

Sunnuntaina meno on astetta uskonnollisempi, ja liikkeellä on selkeästi varttuneempaa väkeä.

Kukkamosaiikkien lisäksi parvekkeet oli koristeltu valkoisin liinoin pyhän kunniaksi. Ilta seitsemältä pidetään jumalanpalvelus, jonka jälkeen Corpus Domini kulkue, joka kiertää kylän ympäri kulkien kukkamosaiikkien päältä.

Kulkuetta seuraa kylän oma torvisoittokunta, jonka konserttiin ilta huipentuu. Tottakai ruokakojutkin ovat vielä auki. Kojusta voi ostaa iltapalaksi vaikkapa pienen bruschettan kohtuulliseen yhden euron hintaan.

Joskus myöhään illalla Poggio Moianon 51. infiorata hiljenee.

Lukemisiin, Anne

Piharemontti käy porrastreenistä

Talomme alapihan betonitasanne oli surullinen näky jo ennen koronapandemiaa. Sadan vuoden aikana muuratut betonikerrokset olivat pahasti lohjenneita ja alta paljastunut multa valui sateen mukana jonnekin. Aloin jopa pyöritellä mielessäni todennäköisyyksiä koko tasanteen sortumiselle jolloin alapihamme olisi löytynyt naapurin katolta tai parkkipaikalta. Piha ei siis todellakaan ollut ei rakenteellisesti, toiminnallisesti eikä esteettisesti kunnossa. Puutarhapöydän pystyttäminen vinolle pihamaalle olisi ollut toivoton yritys. Proseccolasi olisi ollut nurin vartissa. 

Kun lähtökohtaisesti surkuhupaisan pihan jättää kaiken kukkuraksi vuodeksi oman onnensa nojaan alkaa vitsit olemaan vähissä. Oli pakko tehdä jotain.

Piharemontin aloittamista ovat viivästyttäneet lähinnä hankalien remonttiolosuhteiden tiedostaminen. Koska talomme on kolmikerroksinen, alapihallemme täytyy kulkea kahdet rappuset. Tämän lisäksi etupihaltamme on kaksien rappusten nousu talomme ohi menevän kadun varteen. Tähän kadun varten paikallinen rautakauppa jättää tilatut tarvikkeet mutta kaikki tavara täytyy siis raahata neljä kerrosta alas. Ymmärtänette, että sitä mikä viedään alas ei mielellään tuoda enää ylös.

Oman ongelmansa muodostaa purkujäte eli vanha betoni. Sitäkään ei huvittaisi lähteä helteessä raahaamaan ylämäkeen. Järkevintä, mutta ei ehkä helpointa, on uusiokäyttää kaikki mahdollinen materiaali. Päädyimme siis murskaamaan vanhan betonin uuden kerroksen pohjaksi. Onneksi pihamaa ei ole suuren suuri ehkä hieman yli kymmenen neliömetriä. Mutta jos vanhan betonin paksuus on kauttaaltaan kymmenen senttiä niin kyllähän siitä kuutiometrin verran murskattavaa tulee. Ei muuta kuin suojalasit päähän ja vasaralla naputtelemaan! Pari päivää ja rakkolaastaria myöhemmin operaatio oli kuin olikin valmis! Sitten vain tilaamaan tarvikkeita valua ja kivetystä varten! 

Itse asiassa sain idean sorapihasta Umbrian reissulla. Agriturismon oliivipuiden katveeseen oli aseteltu pöytäryhmä jonka alusta oli soralla. Sorapinta näytti luonnolliselta ja sopivan maalaiselta joten päädyimme vaihtoehtoon, jossa puolet tasanteesta jätetään soralle ja puolet päällystetään betonilla ja kivillä. Tilasimme siis yhteensä 500kg soraa, 250kg sementtiä ja 500kg hiekkaa, pari neliötä kiviä sekä laattoja. Koska muillakin remontoijilla on samat haasteet on sangen kätevää, että materiaaleja voi tilata rapputreenejä varten säkeittäin!

Valaminen yli kolmenkymmenen asteen helteessä on hikistä hommaa. Muutaman tunnin hindukyykkimisen jälkeen huomaa, että joogatunneista on todistettavasti sittenkin hyötyä!

Kivien asettelu on esteetikolle välillä haastavaa - minkä kokoiset, muotoiset ja väriset kivet muodostavat esteettisesti miellyttävän mutta ei liian asetellun pinnan. Onneksi soralle riitti pelkkä levitys. Kesken valun kohdattiin myös haasteellinen tilanne kun huomasimme, ettei sementti ja hiekka sittenkään riitä. Onneksi rautakauppa oli sunnuntainakin auki ja tunnin sisällä meille toimitettiin lisää tarvikkeita.

Urakka viimeisteltiin hankkimalla uusi pöytäryhmä ja muutama uusi terrakottaruukku kukille ja yrteille. Viiniköynnökselle viritettiin uusi köynnöstuki "grotan" eli kellarin oven yläpuolelle. Kyllä nyt kelpaa pitää seuraa grillimestarille!

Lukemisiin, Anne

Agrituristi Umbriassa

Agriturismon eli maatilamajoituksen valitseminen lomakohteeksi on Italiassa mielestäni erittäin suositeltava vaihtoehto. Kohteita löytyy laidasta laitaan ja kaikissa hintaluokissa. Agriturismot ovat persoonallisia ja usein niitä pyörittää perhekunta teini-ikäisestä uima-allasvastaavasta ravintolassa hääräävään nonnaan. Keskikesällä voi olla syytä panostaa kohteeseen, jossa on uima-allas ja ilmastointi. Agriturismossa voi päästä rapsuttamaan kaikenkarvaisia eläimiä ja nauttimaan maaseudun rauhasta sekä upeista maalaismaisemista.

Tänä kesänä teimme miniloman Agriturismo Tenuta San Savino delle Rocchetteen, joka sijaitsee Umbriassa, Poggiolossa. Tästä agriturismosta löytyivät kaikki edellämainitut asiat ja vähän enemmänkin. Agriturismo oli esimerkiksi sangen koiramyönteinen. Sekä ihmisille että koirille oli varattu omat tervetuliaisyllätykset!

Valitsimme huoneiston, jossa oli myös keittiö ja terassi, sillä illalla on mukava istuskella jääkaapin välittömässä läheisyydessä kylmää aperitivoa nautiskellen. Tällä lomalla oli tarkoitus päästä mahdollisimman helpolla!

Aperitivon jälkeen olikin sitten kätevää kävellä 20 metriä agriturismon omaan ravintolaan herkuttelemaan paikallisilla tuotteilla.

Mikäli valitset lomakohteeksesi agriturismon, sinne siirtyminen vaatii tietysti auton vuokraamista. Italia on täynnä tutustumisen arvoisia pikkukyliä, joten agriturismo toimii hyvänä kotipesänä lähistölle sijoittuville retkille. Ajaminen suuremmista kaupungeista maaseudulle ja takaisin voi olla turhan rasittavaa, koska Italian maaseudun tiestö on idyllistä mutta kiemuraista. Itse tekisin kaupunkiloman Italiassa ihan erikseen. Agriturismoja löytyy sivustolta www.agriturismo.it

Retkikohteenamme oli tällä kertaa keskiaikainen Narnin kaupunki, joka sijaitsee Nera-joen varrella.

Antiikin roomalaisten touhut löivät agrituristin ällikällä myös näillä kulmilla. Narnista on näet arkeologisissa kaivauksissa löytynyt satama ja telakka. Sinänsähän asiassa ei ole mitään ihmeellistä mutta Narni sijaitsee sisämaassa yli 80km:n päässä Roomasta! Miksi ihmeessä laivoja rakennettiin niin kaukana mereltä ja miten se oli mahdollista?

Teorian mukaan puunilaissotien aikana tarve sotalaivojen rakennukseen oli valtava. Yrittihän Rooma vallata itselleen Karthagoa, jolla oli Välimeren suurin laivasto. Meritelakka olisi voinut olla helppo hyökkäyksen kohde, joten sisämaassa sijaitseva telakka, jossa puutavaraakin oli helpommin saatavilla, ei ollut hullumpi idea. Nera-joessa on leveä kohta, jossa nykyään sijaitsee auringonotto ja uimapaikka Mola di Nera. Ties vaikka roomalaiset olisivat uittaneet laivojaan juuri tässä. Varjossa istuskelevat uimapaikkaa valvovat karabinieerit olivat voittaneet päivän työpistearvonnan!

Rooma kukisti Karthagon ensimmäisessä puunilaissodassa Eknomoksen meritaistelussa 256 eaa. Rooman laivastossa oli tuolloin yli kolmesataa alusta. Yhtä neljäkymmentä metriä pitkää viisisoutua kuljettamaan tarvittiin 270 soutajaa sekä 30 merimiestä ja sen kyydissä oli 60 merisotilasta. Aluksen maksiminopeus oli 12 solmua. Sotataktiikkana oli rymistely, koska ruutia ei oltu vielä keksitty. Laiva soudettiin keulapuskuri tanassa päin vastustajan laivaa. Vaihtoehtoisesti tavoitteena oli vastapuolen laivan valtaaminen. Tällä taktiikalla roomalaiset saivat valloitettua Karthagolta Sisilian.

Roomalaisen sotalaivaston rakentaminen ja ylläpitäminen vaikuttaa nykyihmisestä uskomattomalta suoritukselta, joten ehkäpä laivaston rakennuspaikan siirtäminen keskellä Italiaa oli sittenkin pikku juttu!

Lukemisiin, Anne

Living in Italy - dream come true!

Ne ihmiset, jotka tuntevat minut tietävät, että Italia on lähellä sydäntäni. Lomareissujen kohdemaasta ei perheen kesken ole enää vuosiin tarvinnut keskustella ja olemmekin reissanneet ympäri Manner-Italiaa eteläisintä saappaankorkoa lukuunottamatta.

Jatkuva Italiassa ramppaaminen on luonnollisesti herättänyt ajatuksen omasta pikku casasta tai villasta, jonka terassilla voisi hörppiä valkoviiniä ja tuijottaa auringonlaskua. Aluksi ajatus tuntui kaukaiselta mutta viime talvena paha kaukokaipuu johti raivokkaaseen myytävien asuntojen googlettamiseen ja tutustumiseen italialaisen kiinteistönvälitysbisneksen kiemuroihin. Nyt tai ei koskaan -mentaliteetti valtasi hiipien jalansijaa ja kesälomareissua varatessa olimme sopineet muutaman tapaamisen paikallisten kiinteistönvälittäjien kanssa. Tarkoituksena siis tietysti vain alustavasti kartoittaa.

Meillä oli mielestämme hyvä käsitys siitä, mitä olimme etsimässä. Toskanan totesimme olevan ylihinnoiteltu ja Rooman leveysasteilla ilmaston olevan muutenkin talvella mukavampi. Jonkinlaiset julkiset kulkuyhteydet olisivat plussaa mutta vuoristomaisemasta emme tinkisi. Emme sittenkään halunneet taloa vaan asunnon. Puutarha tulisi olla ja pizzeriaan sekä kauppaan pitäisi päästä kävellen. Näillä kriteereillä olimme liikkeellä - ihan vaan alustavasti.

Niinhän siinä sitten kävi, että kriteerimme täyttäviä asuntoja löytyi - tosin vain muutamia. Kävimme katsomassa kuutta eri  kohdetta mutta ihastuimme ainoastaan pieneen asuntoon Poggio Moianossa tehden siitä saman reissun aikana tarjouksen. Nyt käsiraha on maksettu ja asuntokauppa on enää allekirjoitusta vailla valmis. Viimeisenä on vuorossa tapaaminen Notaari Signora Casazzan toimistolla - nimi kauppakirjaan ja talo on meidän! No ei se ihan näin yksinkertaista ollut - pari sanaa siitä seuraavassa postauksessa!

Lukemisiin, Anne