Valokuidun asennus Italiassa: Moderni italialainen saaga

Kesällä 2025 postilaatikkoomme saapui kirje Italialaiselta valokuituyhtiö Open Fibralta. Mainoksen mukaan “Alueellenne on mahdollista asentaa valokuitu”. Tämä lupaus vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Vastapuolen kukkulan masto tuuttaa toki 5G verkkoa mutta sen toimivuus ei aina ole paras mahdollinen. Kaatosateessa ja tuulessa Teams-palaverit eivät varsinaisesti onnistu. Joten mahdollisuus kiinnosti.

En kyllä pystynyt mitenkään hahmottamaan miten kuidun tuominen talolle on mahdollista centro storicon läpi. Mietin, tuodaanko kuitu kaasu-, viemäri- vai sähköverkkoa pitkin. Tarkistin epäuskoisena monta kertaa postinumeron avulla netistä, onko homma todella mahdollista. Kyllä on, ja mikä ihmeellisintä itse kuidun asennus ei maksa Italiassa yhtään mitään! Maksettavaksi tulee vain pelkkä kuukausimaksu valitulle operaattorille. 

Sen verran kokemusta on karttunut italialaisista aikatauluista, että en edes yrittänyt ryhtyä loppukesästä operaatioon, koska olin varma, että aika ei tulisi riittämään koko prosessin läpiviemiseksi. Jätin operaatio Valokuidun suosiolla odottamaan seuraavaa pidempää reissua, mikä todellakin osoittautui oikeaksi valinnaksi.

Syksyllä operaation ensimmäinen askel oli operaattorin valinta. Tutkin vaihtoehtoja ja päätin valita Fast Webin hyvien arvostelujen perusteella. Heidän kanssaan kommunikointi onnistuu kuulemma helposti internetin ja WhatsAppin välityksellä, mikä tietysti on onnettoman kielitaidon omaavan maahanmuuttajan mielestä kätevä ratkaisu. Vähänpä tiesin.

Seuraava askel oli löytää putiikki, jonka tiskillä on mahdollista tehdä sopimus Fast Webin kanssa. Lähin löytyi 30:n kilometrin päästä. Otin kesällä talteen ottamani mainoksen mukaani, ja kirjoitin valmiiksi ylös minkälaisen liittymän haluan. Varustauduin operaatioon sillä asenteella, että homma saadaan tulille. Pitkämielinen asenne tulikin tarpeeseen.

Liittymäkaupassa oltiin palvelualttiita ja turistin tilaukseen paneuduttiin syvällisesti.  Mutta mutkia tuli silti matkaan, koska Fast Web halusi lähettää tilauksesta varmistusviestin tekstiviestillä, eikä minulla ollut italialaista puhelinliittymää. Ratkaisu ongelmaan oli, joko prepaid-liittymän ostaminen tai italialaisen puhelinliittymän avaaminen. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon eli minulle voi nyt pirauttaa +39 alkuisen numeroon.

Myymälässä tilauksen loppuun vieminen kesti ikuisuuden, koska HEIDÄN nettinsä ei toiminut kunnolla, mikä tässä tilanteessa vaikutti aavistuksen koomiselta. Meinasin suositella valokuitua mutta päätin jättää vitsailut sikseen. Puolituntia sulkemisajan jälkeen kaikki oli yllätyksekseni teoriassa valmista. Sain myyjältä vielä mukaan käyntikortin ja kehotuksen ottaa yhteyttä jos ongelmia ilmenee. Tämä olisi ehkä kannattanut tulkita: kun ongelmia ilmenee.

Seuraava askel oli valokuidun asennuspäivän varaaminen. Latasin Fast Webin apin puhelimeeni, jonka kautta voi varata ajan. Dynaamisen ja nykyaikaisen apin etusivulla tanssivat animoidut pandakarhut mutta ei sen kautta asennusaikaa saanut varattua. Appi oli jumissa. Oli siis pakko ottaa yhteyttä asiakaspalveluun puhelimitse ja varata aika. Ajan varaaminen onnistui yllättäen heti seuraavalle viikolle. Jäimme odottelemaan mitä tuleman pitää. 

Asennuspäivä koitti 21.10. odotimme innolla aamulla asentajan saapumista. Kun kymmeneen mennessä ei ollut tapahtunut mitään alkoi toivo hiipua. Yhdeltätoista Fast Webin asiakaspalvelusta soitti naishenkilö ja kysyi, onko asentaja saapunut, kerroin, ettei ollut. Puolituntia myöhemmin hän soitti uudestaan mutta meillä ei ollut uutta kerrottavaa. Asentaja ei saapunut koskaan. 

Seuraavana päivänä asiakaspalvelusta soitettiin uudestaan ja sovimme uuden asennusajan. Jonkin ajan kuluttua asentaja otti yhteyttä, ja väitti etten ollut vastannut puhelimeen. No, uuteen italialaiseen liittymääni ei kyllä ollut tullut yhtään puhelua. Jäimme odottamaan jännityksellä mitä seuraava asennuspäivä tuo tullessaan. 

Toisella kerralla odottelimme asentajaa aamulla tovin, ja kun ketään ei alkanut kuulua soitin vahingosta viisastuneena heti palvelunumeroon, ja minuun otettiin yhteyttä ensin Milanosta sitten Torinosta. Asentaja oli kuulemma myöhässä mutta saapuisi iltapäivällä. Ketään ei kuitenkaan kuulunut. Ei tullut asennuspäivää.

Seuraavana päivänä minulle soitettiin taas asiakaspalvelusta, uuden asennuspäivän sopimiseksi. Tällä kerralla minulle soitti englannin kieltä taitava asiakaspalvelija. Sovimme  jälleen uuden asennuspäivän ja jäin taas odottelemaan mitä tuleman pitää. Kolmannella kerralla asentajan piti saapua aamupäivällä, mutta juuri ennen H-hetkeä kaksi eri asentajaa soitti minulle ilmoittaen, että he ovat myöhässä mutta saapuvat iltapäivällä. Kiittelin ilmoituksesta ja jäin odottamaan heidän saapumistaan, turhaan. 

Soitin jälleen palvelunumeroon, ja kävin jo hiukan kuumana. Harjoiteltuani useiden asiakaspalvelijoiden kanssa samaa keskustelua useita kertoja osasin tällä kertaa jo hiukan nostaa keskustelun voluumia vaatiessani palvelua. Saatoin jopa hiukan huiskia käsilläni vaikkei se tietysti puhelimessa auta mitään. Sain kuulla, että seuraava vapaa aika olisi vasta marraskuun lopussa, joten valokuidun asennus vaikutti lopullisesti siirtyvän kevääseen. Asiakaspalvelija vaikutti olevan tästä aidosti pahoillaan. Puolituntia myöhemmin asiakaspalvelusta kuitenkin soitettiin taas ja minulle tarjottiin asennusaikaa 18.11., jonka hyväksyin ilolla ehkä tämä projekti sittenkin saadaan maaliin ennen kuin paluumatka Suomeen alkaa.

Seuraavaksi tapahtui yllättävä käänne. Asennusta aikaistettiin. Neljännellä yrityksellä asentajat saapuivat perjantaiaamuna 14.11. sovittuun aikaan. He toivat valokuidun ilmojen halki talolle. Olisihan se pitänyt arvata kun kaikki muutkin johdot menevät ilmassa ja pintavetoina.

Reitti sisälle löytyi vanhan antenninjohdon avulla. Läpivientiä kiviseinän läpi ei siis tarvinnut tehdä. Sähköjohtojen putkia pitkin valokuitu saatiin vedettyä alakertaan. Vaikuttaa siltä, että valokuitu on saapunut, tai ainakin piuha.

Kyllä, piuha on asennettu mutta yhteys puuttuu. Asentajat eivät saaneet sitä toimimaan. Tähän tarvitaan ilmeisesti erikoisjoukkoja, joten yhteyden aktivoiminen siirtyi seuraavalle viikolle, joka on viimeinen viikkomme Italiassa. Toivo elää.

Lippua salkoon! Kuudes kerta toden sanoo. Open Fibran boxi ja yhteys on nyt kunnossa. Enää puuttuu Fast Webin modeemi, jota tietenkään nämä asentajat eivät tuoneet tullessaan, koska siihen ilmeisesti tarvitaan Fast Webin oma asentaja. Alkaa mennä aikataulu tiukalle, koska ensi viikolla koittaa kotimatka. Modeemin pitäisi saapua kuitenkin loppuviikosta. 

Paitsi, että ei saapunut. Kukaan ei ilmestynyt paikalle vaikka erityisesti mainitsin, ettemme ole ensi viikolla enää paikalla vastaanottamassa modeemia. Ajelemme jossain päin Italiaa kun Fast Webin asiakaspalvelusta soitetaan ja yritetään sopia uutta asennusaikaa. Palataan asiaan keväällä!

Kevät 2026

Palattuamme Italiaan otin ensi töikseen yhteyttä Fast Webin asiakaspalveluun, jotta saisimme puuttuvan modeemimme mahdollisimman nopeasti. Asiakaspalvelija siirtää puhelun seuraavalle, joka toteaa, että liittymämme on irtisanottu, koska meillä ei ole aktiivista Fast Webin modeemia ja liittymää. No ei niin ole ei! Ohjeeksi annettiin liittymän uudelleen aktivointi Fast Webin jälleenmyyjän liikkeessä.

Eli auto kohti liittymämyymälää. Myymälässä minua tervehdittiin kuin vanhaa tuttua. Ilmeisesti edellinen käynti oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen kun selitin ongelmani hänelle. Onneksi tällä kerralla prosessi oli kivuttomampi, koska minulla ON jo sattuneesta syystä italialainen puhelinnumero. 

Otan jälleen kerran yhteyttä Fast Webin asiakaspalveluun ja selitän tilanteemme. Yritän kertoa, että meillä on jo kuitu ja Open Fibran boxi, ja että tarvitsen pelkän Fast Webin modeemin, joka jäi asentamatta syksyllä. Asiakaspalvelija ei osaa ottaa kantaa ongelmaan mutta bookkaa kuitenkin asennuksen seuraavalle viikolle. Hänen mukaansa asentajat ottavat yhteyttä ennen asennuspäivää, ja että voin kertoa heille tilanteeni. 

Näin tapahtuu. Kerron puhelimessa, että meillä on jo fibra, ja box Open Fibre, ja että puuttuu solo modem! Asentaja vaikuttaa olevan hieman ihmeissään, miten on mahdollista, että vain modeemi puuttuu mutta toisaalta niin olen minäkin! Asentajat soittavat sovittuna päivänä, ja menen heitä vastaan kunnantalon eteen, koska he eivät muuten löydä perille. seitsemännellä kerralla modeemi asennetaan ja se toimii!

Italialainen valokuitusaaga päättyy onnellisissa tunnelmissa. Tällä erää.

Lukemisiin, valokuituyhteydellä

-Anne

Luotettava puutarhuri saa paikan

Talomme pihan pinta-ala lienee yhteensä noin 100 m², ja se on neljässä tasossa, ja sitä ympäröi piikikäs karhunvatukka-aita. Italiassa kasvit kasvavat nopeasti, mikä tuottaa jatkuvasti puutarhanhoidollisia haasteita, kun puutarhajätettä lähtee biojätteeseen pussitolkulla. Kaikki suurin piirtein maantasalla olevat hommat, jotka vaativat oksasaksia ja lapiota, onnistuvat suhteellisen jouhevasti, ellei puskasta hyökkää ampiainen, skorpioni, rotta, käärme tai iso heinäsirkka. Sisiliskot on kivoja, niistä ei sen suurempaa lukua. 

Raja-aidalla kasvavat pihapuut ovat pikkuhiljaa venähtäneet pitkiksi, ja ne ovat alkaneet aiheuttaa päänvaivaa. Tikkaissa ei mitta enää riitä leikkaamiseen, ja naapurin rouvaakin huolettaa puiden myrskynkestävyys. Alapihan puun holtiton kasvu luo oman haasteensa, sillä sen alapuolella on naapurin talon katto ja parkkipaikka. En haluaisi ottaa sitä riskiä, että naapurin moottoripyörä jää kaatuvan puun alle. Eli siinä vaiheessa, kun hommaan alkaa tulla liikaa korkeutta, on pakko harkita arboristin kutsumista paikalle. Ja sehän oli helpommin sanottu kuin tehty.

Vajavaisella italian kielen taidolla puutarhureille soittelu on painajainen, joten päädyin ottamaan yhteyttä yrityksiin paikallisen välityspalvelun kautta. Lähetin viestin kuvien kera puutarhureille, ja sainkin yhden tarjouksen 2500 €, joka vaikutti kuitenkin olevan ihan hitusen hintaluokan yläpäästä. Oletettavasti kyseinen puutarhuri yritti ryöstöä tai halusi hinnoitella itsensä pihalle välttyäkseen kommunikoimasta ulkomaan elävän kanssa. Sympatiat ovat sinänsä hänen puolellaan, koska itsekin välttelen viimeiseen asti erityisesti puhelinkontakteja. Joka tapauksessa jätin tämän supertarjouksen väliin.

Sitten olikin hiljaista. Parin päivän päästä sain vihdoin yhteydenoton paikalliselta arboristilta, joka lupasi tulla paikan päälle katsomaan tilannetta ja tekemään tarjouksen. Kommunikaatio onnistui yllättäen näppärästi WhatsAppilla. Hinnasta päästiin sopuun, ja se oli edelliseen tarjoukseen verrattuna yli 90 % edullisempi. Puutarhurointi alkoi seuraavana päivänä, melko tehokasta siis.

Korkeisiin pihapuihin on mahdotonta kiivetä tikkailla, joten päästäkseen puuhun arboristin täytyi käyttää valjaita, joiden avulla voi kiivetä riittävän korkealle puun latvaan. Homma näytti jokseenkin vaarallisesta, mutta eteni rivakasti.

Valerion suosituksesta vain riittävän pieniä oksia poistettiin, ettei puuhun iskisi leikkauskohdasta mikään kasvitauti tai laho. Puut ovat kuulemma terveitä ja hyvässä kunnossa, joten sitä vaaraa ei ole, että ne kaatuisivat talon päälle kun syysmysrskyt iskevät voimalla laakson läpi.

Mikä parasta, olen löytänyt luotettavan italialaisen arboristin, johon voi ottaa yhteyttä, kun seuraavan kerran tulee tarvetta!

Lukemisiin, Anne

Foodie Trasteveressä

Sunnuntai on siitä mukava päivä, että silloin on aikaa syödä. Viikonloppuisin Italiassa järjestetään jos jonkinlaisia tapahtumia eli festoja kauden ruoka-aineiden ympärille. Syksyllä vuorossa ovat esimerkiksi  kastanjafestivaalit, viinifestivaalit ja polentafestivaalit. Tänä sunnuntaina suuntasimme kuitenkin Street food tapahtumaan Trastevereen, joka järjestettiin Porta Portesen sunnuntaimarkkinoiden yhteydessä. Ohjelmassa oli siis syöpöttelyä ja shoppailua.

Porta Portesen markkinat ovat valtava tapahtuma. Myyntikojuja on varovasti arvioiden 200. Myynnissä on vaatteita, kosmetiikkaa, kodintavaroita, kenkiä, käsilaukkuja, vintagevaatteita, koruja, koriste-esineitä ja lejuja, ja tungos on valtava kun roomalaiset saapuvat viettämään sunnuntaita markkinoille. Markkinoilla saa aikaa helposti kulumaan monta tuntia. Tällä kerralla parin tunnin kiertely riitti kasvattamaan ruokahalun sellaisiin mittoihin, että olin valmis antautumaan Street foodin vietäväksi. 

Hankalin osio ruokakojujen äärellä on päätöksen tekeminen. Tarjolla on uppopaistettuja arancineja ja suppleja, paninoja joiden täyttenä voi olla vaikkapa grillattua mustekalaa, nonnan lihapullia, tiramisua, friteerattua pizzaa ja mereneläviä. Juomaksi voi valita kylmän oluen tai tietysti Aperol spritzin. Voittaja valinta oli tällä kertaa possulla ja teriyakikastikkeella täytetty taitettu minipizza eli vähän epäortodoksisempi vaihtoehto.

Pienen sopivan mausteisen possuleipäsen jälkeen halusin vielä ehdottomasti maistaa jotakin friteerattua, joten päätin ostaa tötteröllisen moscardineja eli pieniä mustekaloja. Näitä kullanruskeaksi paistettuja herkkuja ei saa joka paikasta, joten en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.

Sitten olikin jälkiruoan vuoro. Olin jo lähellä ostaa vadillisen tiramisua mutta itsesuojeluvaisto pysäytti toiminnan. Kallistuin hankkimaan sisilialaisen pistaasipähkinäjäätelön, koska jäätelömahaan mahtuu aina!

Iltapäivällä oli mukava levähtää hetki hotellihuoneessa ennen illan pöytävarausta. Hotellihuoneessamme oleva jääkaappi olisi ollut käytettävissämme kaikkine sisältöineen ilman lisämaksua mutta massiivisen syöpöttelyn johdosta nyt ei vaan pystynyt. Kerta se on ensimmäinenkin kun allekirjoittanut kieltäytyy ilmaisesta proseccosta. 

Pienen lepohetken jälkeen olikin sitten aperitiiviaika. Myös olut lasketaan aperitiiviksi. Yksi tiukka negroni paikallisessa olutbaarissa teki hyvää ruoansulatukselle, ja iltahan oli vielä nuori.

Trasteverestä löytyy laadukkaita drinkkibaareja, joten ainakin pari drinkkiä on välttämättömyys itseään kunnioittavalla ruokaretkellä. Löysimme pienen kuppilan, jonka drinkkilistalla oli tämä punainen gini-vadelmaherkku. 

Pöytävaraus oli tehty viinibaarin sillä ajatuksella, että voisimme napostella illalla vain jotain pientä jos Street food tapahtumassa lähtisi syöminen käsistä. Alkupaloiksi valitsinkin lajitelman sormisyötävää, joka sisälsi tryffeli-ricottamoussea, kurpitsavaahtoa, bufalamozzarellaa ja pestoa sekä gorgonzolaa ja pähkinöitä. Annoksen kylkeen tilasin lasillisen proseccoa, jossa oli ihanan paljon pienen pieniä pirskahtelevia poreita. 

Ei alkupaloja ilman pääruokaa. Ruokalistalta löytyi erilaisia pinsoja eli roomalaisia pitkulaisia pizzoja, jotka tehdään hitaasti kylmäkohotetusta taikinasta. Mortadella-makkaralla ja buffala mozzarellalla täytetty pinsa on suurta herkkuani, jota en malttanut jättää sitäkään välistä. Pinsan kanssa sopi erinomaisesti Piemontelainen Pinot Noir.

Rasvaisen pinsan jälkeen teki mieleni vielä jotakin kevyttä ja pirskahtelevaa, joten päädyin toiseen lasilliseen erinomaista proseccoa. Prosecon kumppaniksi tilasin hedelmiä. Jos ollenkaan tarkastelee syy-seuraussuhteita saattaa havaita, mistä johtuu etten kallistunut suklaakakkuun.

Ruokaretki Trastevereen päättyi foodien näkökulmasta ennalta arvattavalla tavalla. 

Jos herkullisten ruokaelämysten lisäksi haetaan muita hyviä puolia niin välimerellisellä dieetillä saa aikaan näkyviä tuloksia hetkessä!

Lukemisiin, Anne

Problema aria condizionata auto!

Se ihana kesäinen lämmön tunne, kun auton ilmastointilaite (aria condizionata) lakkaa toimimasta yli kolmenkymmenen asteen helteessä, ja kotiin on paluumatkaa kohteesta vielä kolmesataa kilometriä. Onhan sitä ennenkin ajettu ilmastoimattomalla autolla kesähelteessä. Oliko se miellyttävää? No ei – eikä ollut nytkään.

Paluumatkan suunnittelussa täytyi huomioida moottoritien kuumuus, korkeat ajonopeudet ja mahdolliset ruuhkat, joihin ei ole mukava juuttua autossa, jossa ilma ei vaihdu. Reitti oli valittava sen mukaan, että voi ajaa ikkunat auki – ja silti matka eteni niin sanotusti takapuoli hiessä läpi italialaisen maalaismaiseman. Vesi ja jäätelö viilensivät vain hetkellisesti. Kanssamatkustajien kantti kesti kuumuutta, mutta kuljettajan hermo petti loppumetreillä. Kurvasin lopulta moottoritielle, jota painalsimme lähemmäs sataaneljääkymppiä, ikkunat auki ja tukat pörrössä. Tulipahan tehtyä aikahyppy ysärille.

Toinen juttu onkin sitten auton korjaaminen Italiassa. Ilman ilmastointilaitetta operointi "käristekupolissa" ei houkuttele. Edessä olisi siis uusi kielimuuri voitettavaksi, kun autoista mitään ymmärtämätön, rajallisella kielitaidolla varustettu turisti yrittää viedä auton ilmastointilaitehuoltoon.

Löysin kylältä korjaamon, joka tekee myös autosähköhuoltoja (autoelettrico), mitä temppuileva ilmastointilaite juuri kaipasi. Ajoin huoltamolle selvittämään asiaa, sillä puhelimessa en olisi ikinä saanut sovittua mitään. Osittain kääntäjän avustuksella sain selitettyä heille "ranskalaisesta ilmastointiongelmasta" (problema francese), mikä tietenkin herätti italialaisissa hilpeyttä. Minua pyydettiin odottamaan 10 minuuttia.

Yli puolen tunnin odottelun jälkeen menopeli kytkettiin vikakoodinlukijaan (scanner diagnostica), minkä jälkeen sain seikkaperäisen selvityksen ongelmasta. En tietenkään ymmärtänyt kaikkea, mutta kuuntelin sujuvasti. Allora, ymmärsin kuitenkin, että ongelmana ei ollut palanut sulake (fuso), vaan kärähtänyt kompressori (compressore). Korjaaminen ja osien tilaaminen veisi pari päivää. Korjaamolla oli kiirettä, joten sain ajan vasta seuraavalle viikolle. Vuorossa olisi siis vielä yksi hikinen viikonloppu ilmastoimattomalla autolla.

Kun veimme auton seuraavalla viikolla huoltoon, saimme sijaisautoksi legendaarisen Fiat Pandan, jonka ajo-ominaisuuksista voidaan olla montaa mieltä. Moottoritiellä sillä ei tehnyt mieli ajella, mutta ainakin kauppakassina se toimi mallikkaasti. Raati kiittää pientä kääntösädettä ja moittii tehottomuutta sekä koppimaista olemusta.

Olisimme toki mielellämme ajelleet myös tällä sympaattisella, retrohenkisemmällä menopelillä, joka seisoi korjaamon pihassa.

Kommunikointi korjaamon kanssa sujui näppärästi WhatsAppin kautta. Kompressori saatiin vaihdettua, ja lasku oli juuri sellainen kuin odotettiinkin – eli aika iso. Huolto valmistui ajallaan, ja korjaamon karvainen asiakaspalvelija oli koko olemuksellaan aivan asian ytimessä.

Erinomaista palvelua!

Lukemisiin, Anne

Nettuno, lempi rantakohteeni lähellä Roomaa

Nettunosta on muodostumassa lempi rantakohteeni, sillä se on monin tavoin kompakti. Jos loma on lyhyt en halua aikaa vievää matkustamista, pitkiä etäisyyksiä, turistimassoja tai vaikeasti tavoitettavia rantoja. Kompaktiin kohteeseen matkustaminen on helppoa, tunnelma on rento ja kaikki olennainen on kävelymatkan päässä. Tämä kaikki pätee Nettunoon, joka tarjoaa kaikkea mitä allekirjoittanut turisti tarvitsee. Vinkkinä Rooman kävijöille mainittakoon, että Nettunoon on kätevä piipahtaa junalla vaikka vain päiväretkelle Roomasta. Junamatka kestää Rooman päärautatieasemalta noin tunnin.

Nettunon vanhakaupunki on pieni mutta viehättävä. Keskiaikaisten muurien sisältä löytyy pari kaunista aukiota, joiden terasseilla voi nautiskella aamiaiseksi cappuccinon ja suklaatäytteisen corneton sekä maistella lounaaksi friteerattuja mereneläviä. Illalliseksi voi nauttia vaikkapa roomalaisen pinsan, jonka paksu kuohkea rapeansitkeä taikina on parhaimmillaan maltillisten täytteiden kanssa punaviiinilasillisen kera. Jos vuokraat majoituksen vanhasta kaupungista matkaa ravintolaan kertyy alle 50m. 

Vanhasta kaupungista matkaa uimarannalle kertyy noin 150m, joten kulkupeliksi riittää rantasandaalit. Nettunon ranta on matala ja hienohiekkainen. Varsinaista rantabulevardia ei ole, koska vanhan kaupungin muurit jakavat rannan kahteen osaan. Mielestäni Nettunon ranta on viehättävä, koska sitä reunustavat kauniit rakennukset, vanhankaupungin muuri ja satama sekä Forte Sangallon linnoitus.

Balneare Vittoria on ensimmäinen ranta Nettunon pohjoispuolella. Tämä ranta tarjosi tälläkin kerralla helppoutta halajavalle turistille kaiken tarpeellisen koko päiväksi. Rantatuolit ja auringonvarjon saa kesäkuussa vielä läheltä vesirajaa. Lounasaikaan Vittorian rantaravintola ruokkii nälkäisen turistin. Ravintola voi olla vaatimattoman näköinen mutta sieltä saa erittäin hyviä kala- ja äyriäisannoksia. Vittorian rantabaari sijaitsee lähempänä merta. Sieltä voi ostaa kätevästi virvokkeita ja nauttia niitä terassilla vilvoittavassa merituulessa.

Kun turistin kuumuudenkestävyyttä on koeteltu tarpeeksi matka takaisin majoituspaikalle kestää kävellen alle 5 minuuttia, ja vaikka pyörähdimme ruokakaupassa noutamassa pullon proseccoa ei aikaa kulunut montaa minuuttia kauempaa. Suosittelen valitseman majoituksen, jonka terassilta tai parvekkeelta voi ihailla Nettunon vierasvenesatamaan saapuvia ja sieltä lähteviä purjeveneitä viileää proseccoa nautiskellen.

Seesteisen lepohetken jälkeen on aika suunnata aperitiiville. Nettunon tunnelma on rento, eikä pukeutumiskoodi ole niin pikkutarkkaa koska ihmiset viettävät rantaelämää. Italiassa ei kuitenkaan koskaan voi ylipukeutua, joten jos mieli tekee liihottaa kesäunelmassa pitkin mukulakivikatuja niin Nettuno tarjoaa tähän pittoreskit puitteet.

Monissa paikoissa voi tilata apericenan, joka koostuu drinkistä ja näyttävästä pikkupurtava annoksesta. Apericena käy iltaruoasta tai sitten sen voi nauttia suolapalaksi ennen myöhäistä illallista. Pieniä baareja, jotka tarjoavat apericenaa löytyy myös kapealta kujalta tien toiselta puolelta korttelin päässä vanhasta kaupungista.

Nettunossa on siis halutessa mahdollista viettää rentouttavia lomapäiviä halkaisijaltaan noin kaksisataa metriä leveän ympyrän sisäpuolella. Sama matka, jonka Rooman keskustassa joudut taapertamaan lähimmälle metropysäkille. Jos matkustat Roomaan suosittelen viettämään rentouttavan päivän autenttisessa italialaisessa rantakohteessa!

Lukemisiin, Anne

Tragedia puutarhassa

Puutarhanhoidon pitäisi Italiassa sujua kuin tanssi. Huhtikuussa haetaan tomaatin,  salaatin ja kesäkurpitsan taimet paikallisilta markkinoilta, istutetaan ne ruukkuihin, ja katsellaan kun ne kasvavat kohisten lämpimässä kevätauringossa. Paitsi, että viime viikon tiistai ei ollut aivan sitä, mitä italialaiselta puutarhanhoitosäältä voi odottaa.

Aamulla paistoi aurinko ja iltapäivälle oli luvassa ukkosta, mikä on ihan normaalia tähän vuodenaikaan joten en osannut olla kovin huolissani tomaateistani. Iltapäivällä taivas muuttui pikkuhiljaa harmaaksi, joten siirsin aurinkotuolin pehmusteet sisälle niin kuin asiaan kuuluu. Ensin alkoi sataa tihuuttaa, mikä on tietysti hyvä asia puutarhanhoidollisesta näkökulmasta. Sitten kuului  jyrinää jostain kaukaa. Yht’äkkiä alkoi valtava kohina ja rakeiden pauke tiilikattoa vasten. Ja ei, ääni ei lähtenyt mistään pikkurakeista, vaan peukalonpään kokoisista jääkuulista.

Jos olisin halunnut, olisin voinut kerätä niistä jäät useampaan  Aperol Spritziin. Mutta se ei tullut juuri sillä hetkellä mieleen – seisoin olohuoneen ikkunassa katsomassa, kun juuri parhaimpaan kukoistuukseen ehtineessä puutarhassani alkoi mayhem.

Puutarhassa tapahtuva rakeiden aiheuttama tuho ei ollut vielä tarpeeksi. Etuoven alta alkoi  tulvia vettä sisälle. Kirjaimellisesti. Lattiaräteissä ei meinannut riittää kapasiteetti. Tällä kerralla vesi ei kuitenkaan ehtinyt valua alakertaan.

Piha muuttui valkoiseksi kuin huhtikuun takatalvessa, ja hetken ajan koko näkymä näytti enemmän Suomelta hiihtoloman aikaan kuin kesäiseltä Italialta. Ihme kyllä sähköt eivät menneet. Puutarha otti vastaan iskun, ja minä seisoin ikkunan raossa sandaalit märkinä ja otin kuvia kun en muutakaan voinut.

Kun raekuuro hellitti oli aika käydä tarkastamassa tuhot. Viiniköynnös oli irronnut seinältä. Salaatistani oli tullut salaattia. Se oli lintassa, repaleinen ja valmiiksi pilkottu. Tomaatin taimet, joista osan olen raahannut Italiaan suomesta saakka, olivat katkeilleet. Pelargonioiden kukat olivat varisseet rakeiden voimasta irti juuri kun olin saanut ne kukkimaan kunnolla. Onneksi niihin jäi vielä nuppuja jäljelle – italialainen kasvi ei pienestä säikähdä.

Mehikasvit olivat lommoilla, ja kesäkurpitsat näyttivät siltä kuin etanat olisivat käyneet niitä mutustelemassa kun niiden pintaan on tullut iskuja rakeista. Sitruunapuun lehdet on pommitettu täyteen reikiä. Piha oli täynnä jäätä ja roskaa. Näkymä oli luvalla sanottuna murheellinen. Naapurin kertoman mukaan moista raekuuroa ei täällä ole ennen nähty.

Seuraavalla kerralla ukkosmyrskyn saapuessa lienee syytä nostaa kasvit turvaan. Sandaalit sentään kuivuvat helposti. Muutama päivä myöhemmin rakeet ovat sulaneet. Piha on siivottu. Kasvit on tuettu uudelleen ja katkenneet oksat on poistettu. Kukkien nuput ovat alkaneet taas aukeilla.

Lukemisiin, Anne

51. Infiorata

Infiorata-perinne on syntynyt 1600-luvulla barokin ajan Roomassa. Vatikaanin floristi Benedetto Drei suunnitteli vuonna 1625 kukkien terälehdistä tehtyjä "mosaiikkeja" Rooman kaupungin pyhimysten Pietarin ja Paavalin juhlan kunniaksi. Nykyään infiorata-juhlaa vietetään erityisesti Keski-Italiassa, jossa se on saanut myös historiallisia ja kansanperinteellisiä piirteitä.

Poggio Moianon Infiorata on ennen kaikkea koko kylän suurin kesäjuhla, jota valmistellaan suurella sydämellä. Juhlan ajaksi pääkatu suljetaan kukkamosaiikkien tieltä. Perjantai iltana avautuvat ruokakojut ja Poggio Moianon keskustan puisto muuttuu ulkoilmaravintolaksi. Myös kaikki baarit ja pizzeriat nostavat ulos niin monta pöytää kuin mahdollista sillä koko kylä on liikkeellä. 

Tänä vuonna perjantai-iltana esiintyi ryhmä upeita katutaiteilijoita, joiden esitys sopi hyvin infioratan karnevalistiseen puoleen.

Piazzalle rakennetulla esiintymislavalle nousi Keltti-rock yhtye, jonka säkkipillinsoittaja innostui lurittelemaan yleisön keskellä ilonpitoon sopivaa kansansävelmää. 

Perjantai iltana alkoi myös kukkamosaiikkien valmistelu, joka kestää lauantai iltaan saakka. Mosaiikit tehdään mallipaperin tai piiretyn kuvion päälle, ja terälehdet kiinnitetään jonkun sortin liisterillä. Osa oli aloittanut mosaiikin tekemisen ilmeisesti jo yöllä. Aamulla seitsemältä työ oli jo täydessä vauhdissa ja päivän aikana mosaiikkien ja niiden valmistajien suojaksi ilmestyi katoksia.

Kadun varrella penkeillä istui ihmisiä irrottamassa terälehtiä mosaiikin tekijöitä varten.

Kun Infioratan kukkaiskatu on lauantai-iltana valmis, on iltakävelyn, aperitiivin, ruokakojujen ja kukkamosaiikkien ihailun aika. Pääkatu täytyy jälleen ihmisistä, ja esiintymislava esiintyjistä.

Sunnuntaina meno on astetta uskonnollisempi, ja liikkeellä on selkeästi varttuneempaa väkeä.

Kukkamosaiikkien lisäksi parvekkeet oli koristeltu valkoisin liinoin pyhän kunniaksi. Ilta seitsemältä pidetään jumalanpalvelus, jonka jälkeen Corpus Domini kulkue, joka kiertää kylän ympäri kulkien kukkamosaiikkien päältä.

Kulkuetta seuraa kylän oma torvisoittokunta, jonka konserttiin ilta huipentuu. Tottakai ruokakojutkin ovat vielä auki. Kojusta voi ostaa iltapalaksi vaikkapa pienen bruschettan kohtuulliseen yhden euron hintaan.

Joskus myöhään illalla Poggio Moianon 51. infiorata hiljenee.

Lukemisiin, Anne

Piharemontti käy porrastreenistä

Talomme alapihan betonitasanne oli surullinen näky jo ennen koronapandemiaa. Sadan vuoden aikana muuratut betonikerrokset olivat pahasti lohjenneita ja alta paljastunut multa valui sateen mukana jonnekin. Aloin jopa pyöritellä mielessäni todennäköisyyksiä koko tasanteen sortumiselle jolloin alapihamme olisi löytynyt naapurin katolta tai parkkipaikalta. Piha ei siis todellakaan ollut ei rakenteellisesti, toiminnallisesti eikä esteettisesti kunnossa. Puutarhapöydän pystyttäminen vinolle pihamaalle olisi ollut toivoton yritys. Proseccolasi olisi ollut nurin vartissa. 

Kun lähtökohtaisesti surkuhupaisan pihan jättää kaiken kukkuraksi vuodeksi oman onnensa nojaan alkaa vitsit olemaan vähissä. Oli pakko tehdä jotain.

Piharemontin aloittamista ovat viivästyttäneet lähinnä hankalien remonttiolosuhteiden tiedostaminen. Koska talomme on kolmikerroksinen, alapihallemme täytyy kulkea kahdet rappuset. Tämän lisäksi etupihaltamme on kaksien rappusten nousu talomme ohi menevän kadun varteen. Tähän kadun varten paikallinen rautakauppa jättää tilatut tarvikkeet mutta kaikki tavara täytyy siis raahata neljä kerrosta alas. Ymmärtänette, että sitä mikä viedään alas ei mielellään tuoda enää ylös.

Oman ongelmansa muodostaa purkujäte eli vanha betoni. Sitäkään ei huvittaisi lähteä helteessä raahaamaan ylämäkeen. Järkevintä, mutta ei ehkä helpointa, on uusiokäyttää kaikki mahdollinen materiaali. Päädyimme siis murskaamaan vanhan betonin uuden kerroksen pohjaksi. Onneksi pihamaa ei ole suuren suuri ehkä hieman yli kymmenen neliömetriä. Mutta jos vanhan betonin paksuus on kauttaaltaan kymmenen senttiä niin kyllähän siitä kuutiometrin verran murskattavaa tulee. Ei muuta kuin suojalasit päähän ja vasaralla naputtelemaan! Pari päivää ja rakkolaastaria myöhemmin operaatio oli kuin olikin valmis! Sitten vain tilaamaan tarvikkeita valua ja kivetystä varten! 

Itse asiassa sain idean sorapihasta Umbrian reissulla. Agriturismon oliivipuiden katveeseen oli aseteltu pöytäryhmä jonka alusta oli soralla. Sorapinta näytti luonnolliselta ja sopivan maalaiselta joten päädyimme vaihtoehtoon, jossa puolet tasanteesta jätetään soralle ja puolet päällystetään betonilla ja kivillä. Tilasimme siis yhteensä 500kg soraa, 250kg sementtiä ja 500kg hiekkaa, pari neliötä kiviä sekä laattoja. Koska muillakin remontoijilla on samat haasteet on sangen kätevää, että materiaaleja voi tilata rapputreenejä varten säkeittäin!

Valaminen yli kolmenkymmenen asteen helteessä on hikistä hommaa. Muutaman tunnin hindukyykkimisen jälkeen huomaa, että joogatunneista on todistettavasti sittenkin hyötyä!

Kivien asettelu on esteetikolle välillä haastavaa - minkä kokoiset, muotoiset ja väriset kivet muodostavat esteettisesti miellyttävän mutta ei liian asetellun pinnan. Onneksi soralle riitti pelkkä levitys. Kesken valun kohdattiin myös haasteellinen tilanne kun huomasimme, ettei sementti ja hiekka sittenkään riitä. Onneksi rautakauppa oli sunnuntainakin auki ja tunnin sisällä meille toimitettiin lisää tarvikkeita.

Urakka viimeisteltiin hankkimalla uusi pöytäryhmä ja muutama uusi terrakottaruukku kukille ja yrteille. Viiniköynnökselle viritettiin uusi köynnöstuki "grotan" eli kellarin oven yläpuolelle. Kyllä nyt kelpaa pitää seuraa grillimestarille!

Lukemisiin, Anne

Agrituristi Umbriassa

Agriturismon eli maatilamajoituksen valitseminen lomakohteeksi on Italiassa mielestäni erittäin suositeltava vaihtoehto. Kohteita löytyy laidasta laitaan ja kaikissa hintaluokissa. Agriturismot ovat persoonallisia ja usein niitä pyörittää perhekunta teini-ikäisestä uima-allasvastaavasta ravintolassa hääräävään nonnaan. Keskikesällä voi olla syytä panostaa kohteeseen, jossa on uima-allas ja ilmastointi. Agriturismossa voi päästä rapsuttamaan kaikenkarvaisia eläimiä ja nauttimaan maaseudun rauhasta sekä upeista maalaismaisemista.

Tänä kesänä teimme miniloman Agriturismo Tenuta San Savino delle Rocchetteen, joka sijaitsee Umbriassa, Poggiolossa. Tästä agriturismosta löytyivät kaikki edellämainitut asiat ja vähän enemmänkin. Agriturismo oli esimerkiksi sangen koiramyönteinen. Sekä ihmisille että koirille oli varattu omat tervetuliaisyllätykset!

Valitsimme huoneiston, jossa oli myös keittiö ja terassi, sillä illalla on mukava istuskella jääkaapin välittömässä läheisyydessä kylmää aperitivoa nautiskellen. Tällä lomalla oli tarkoitus päästä mahdollisimman helpolla!

Aperitivon jälkeen olikin sitten kätevää kävellä 20 metriä agriturismon omaan ravintolaan herkuttelemaan paikallisilla tuotteilla.

Mikäli valitset lomakohteeksesi agriturismon, sinne siirtyminen vaatii tietysti auton vuokraamista. Italia on täynnä tutustumisen arvoisia pikkukyliä, joten agriturismo toimii hyvänä kotipesänä lähistölle sijoittuville retkille. Ajaminen suuremmista kaupungeista maaseudulle ja takaisin voi olla turhan rasittavaa, koska Italian maaseudun tiestö on idyllistä mutta kiemuraista. Itse tekisin kaupunkiloman Italiassa ihan erikseen. Agriturismoja löytyy sivustolta www.agriturismo.it

Retkikohteenamme oli tällä kertaa keskiaikainen Narnin kaupunki, joka sijaitsee Nera-joen varrella.

Antiikin roomalaisten touhut löivät agrituristin ällikällä myös näillä kulmilla. Narnista on näet arkeologisissa kaivauksissa löytynyt satama ja telakka. Sinänsähän asiassa ei ole mitään ihmeellistä mutta Narni sijaitsee sisämaassa yli 80km:n päässä Roomasta! Miksi ihmeessä laivoja rakennettiin niin kaukana mereltä ja miten se oli mahdollista?

Teorian mukaan puunilaissotien aikana tarve sotalaivojen rakennukseen oli valtava. Yrittihän Rooma vallata itselleen Karthagoa, jolla oli Välimeren suurin laivasto. Meritelakka olisi voinut olla helppo hyökkäyksen kohde, joten sisämaassa sijaitseva telakka, jossa puutavaraakin oli helpommin saatavilla, ei ollut hullumpi idea. Nera-joessa on leveä kohta, jossa nykyään sijaitsee auringonotto ja uimapaikka Mola di Nera. Ties vaikka roomalaiset olisivat uittaneet laivojaan juuri tässä. Varjossa istuskelevat uimapaikkaa valvovat karabinieerit olivat voittaneet päivän työpistearvonnan!

Rooma kukisti Karthagon ensimmäisessä puunilaissodassa Eknomoksen meritaistelussa 256 eaa. Rooman laivastossa oli tuolloin yli kolmesataa alusta. Yhtä neljäkymmentä metriä pitkää viisisoutua kuljettamaan tarvittiin 270 soutajaa sekä 30 merimiestä ja sen kyydissä oli 60 merisotilasta. Aluksen maksiminopeus oli 12 solmua. Sotataktiikkana oli rymistely, koska ruutia ei oltu vielä keksitty. Laiva soudettiin keulapuskuri tanassa päin vastustajan laivaa. Vaihtoehtoisesti tavoitteena oli vastapuolen laivan valtaaminen. Tällä taktiikalla roomalaiset saivat valloitettua Karthagolta Sisilian.

Roomalaisen sotalaivaston rakentaminen ja ylläpitäminen vaikuttaa nykyihmisestä uskomattomalta suoritukselta, joten ehkäpä laivaston rakennuspaikan siirtäminen keskellä Italiaa oli sittenkin pikku juttu!

Lukemisiin, Anne

Living in Italy - dream come true!

Ne ihmiset, jotka tuntevat minut tietävät, että Italia on lähellä sydäntäni. Lomareissujen kohdemaasta ei perheen kesken ole enää vuosiin tarvinnut keskustella ja olemmekin reissanneet ympäri Manner-Italiaa eteläisintä saappaankorkoa lukuunottamatta.

Jatkuva Italiassa ramppaaminen on luonnollisesti herättänyt ajatuksen omasta pikku casasta tai villasta, jonka terassilla voisi hörppiä valkoviiniä ja tuijottaa auringonlaskua. Aluksi ajatus tuntui kaukaiselta mutta viime talvena paha kaukokaipuu johti raivokkaaseen myytävien asuntojen googlettamiseen ja tutustumiseen italialaisen kiinteistönvälitysbisneksen kiemuroihin. Nyt tai ei koskaan -mentaliteetti valtasi hiipien jalansijaa ja kesälomareissua varatessa olimme sopineet muutaman tapaamisen paikallisten kiinteistönvälittäjien kanssa. Tarkoituksena siis tietysti vain alustavasti kartoittaa.

Meillä oli mielestämme hyvä käsitys siitä, mitä olimme etsimässä. Toskanan totesimme olevan ylihinnoiteltu ja Rooman leveysasteilla ilmaston olevan muutenkin talvella mukavampi. Jonkinlaiset julkiset kulkuyhteydet olisivat plussaa mutta vuoristomaisemasta emme tinkisi. Emme sittenkään halunneet taloa vaan asunnon. Puutarha tulisi olla ja pizzeriaan sekä kauppaan pitäisi päästä kävellen. Näillä kriteereillä olimme liikkeellä - ihan vaan alustavasti.

Niinhän siinä sitten kävi, että kriteerimme täyttäviä asuntoja löytyi - tosin vain muutamia. Kävimme katsomassa kuutta eri  kohdetta mutta ihastuimme ainoastaan pieneen asuntoon Poggio Moianossa tehden siitä saman reissun aikana tarjouksen. Nyt käsiraha on maksettu ja asuntokauppa on enää allekirjoitusta vailla valmis. Viimeisenä on vuorossa tapaaminen Notaari Signora Casazzan toimistolla - nimi kauppakirjaan ja talo on meidän! No ei se ihan näin yksinkertaista ollut - pari sanaa siitä seuraavassa postauksessa!

Lukemisiin, Anne