Vitsailen usein, että täältä kukkulalta matka kaikkialle kestää tunnin. Rooman keskustaan ajaa tunnin. Rannalle ajaa tunnin. Lentokentälle on tunnin matka, ellei juutu ruuhkaan. Kivoihin pikkukyliin ajaa tunnin. Ostoskeskukseen tai outlettiin ajaa tunnissa. 

Myyttinen tunti tarkoittaa myös sitä, että hankintojen tekeminen ottaa aikansa, koska aikaa kuluu tunti sinne ja tunti tänne. Siksi Amazonin selailu ja ostoskoriin klikkailu helpottaa tunnin ajomatkan päässä olevien tavaroiden hankkimista oleellisesti, paketit kun saapuvat vieläpä kotiovelle. 

Netissä tapahtuvaa ostoprosessia hidastavat ainoastaan allekirjoittaneen päättämättömyys ja pyrkimykset vältellä Amazon Primen tilaamista ostoprosessin aikana, mikä edellyttää lukemattomien täppien valintaa ja pop-up ikkunoiden sulkemista. 

Koska Italian Amazonissa on mahdollista antaa seikkaperäiset toimitusohjeet, tilatut paketit saapuvat pääsääntöisesti ajallaan ja oikeaan osoitteeseen, jopa centro storicon kapeilla ja sokkeloisilla kujilla. Ilman ongelmia ovat saapuneet perille, terassipöytä, taiteilijatarvikkeita, oliiveja, työkaluja, kirjoja ym. tarpeellista tavaraa. Aina homma ei kuitenkaan suju yhtä mutkattomasti.

Tällä kerralla tilasin Amazonista terassimaton ja uudet pehmusteet terassituoleihin. Ja koska olimme lomareissulla, ilmoitin kuljetusyhtiölle heidän omaa kanavaansa pitkin uuden toimituspäivän, jotta olisimme kotona vastaanottamassa paketteja.

Saapuessamme kotipihaan kädet täynnä tavaraa, tuli naapurimme juttusille kummallisen innokkaasti. Alkoi italiankielinen selostus paketista, ja ymmärsin, että naapurimme oli vastaanottanut meidän pakettimme, joka oli saapunut jo pari päivää aikaisemmin. Ihmettelin, miksi paketti oli tuotu naapureillemme, koska olen jättänyt Amazonissa ohjeet jättää paketti oven taakse, jos ketään ei ole kotona. Kiittelin vuolaasti naapureitamme, jotka olivat ottaneet pikku paketin haltuunsa.

Ilmeeni olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen, kun naapurin setä raahasi paketin ovellemme, koska tyynyt ja mattorulla ei ollut ihan tavanomaisesti pakattu vaan ostokseni oli tungettu tauluteeveen laatikkoon. Olivat naapuri parat sitten joutuneet säilyttämään jättimäistä pahvilaatikkoa. Toivottavasti ei kuitenkaan keskellä olohuonetta.

Ehkä ratkaisuun oli päädytty, koska kuljetusyhtiön setä ei ollut uskaltanut jättää “tauluteeveetä” ulos. Naapuriani tuntui kiinnostavan ja huvittavan paketti. Päädyimme purkamaan pakkauksen show mielessä etupihalla, ja valtavasta laatikosta löytyi järjettömän pakkausmateriaalimäärän keskeltä pelkkä mattorulla! Seurasi molemminpuoleista äimistelyä ja käsien levittelyä. Luulenpa, että tätä turistin aiheuttamaa tapausta puitiin myöhemmin kylän baarissa.

Pakkauksesta puuttuneet tuolin pehmusteet löytyivät pihaan toimitettuna, puutarhaportin yli rappusille heitettynä. Summa summarum, toimitettu ja vastaanotettu!

Tarinan viimeisessä luvussa mattorulla avataan ja terassimattoa mallataan paikalleen, jolloin huomataan, että rullassa on kaksi mattoa. Allekirjoittanut on vahvasti sitä mieltä, että tilasi yhden maton. Ainakin tilausvahvistuksessa lukee niin.

Jaxuhali sille Amazonin lajittelukeskuksen työntekijälle, jolla oli huono päivä.

Lukemisiin, Anne.

Pari kesää sitten söpö pieni hiirulainen vilisteli pihassamme  useampana päivänä seuralaisenamme, ja eipä aikaakaan kun häntä alettiin kutsumaan tuttavallisesti Jerryksi. Jerryn innoittamana pihaamme ilmestyi kylän kissa, jota luonnollisesti aloimme kutsua Tomiksi. Tomille tarjottiin aamuisin ja iltaisin kissanruokaa, ehkä yrityksenä turvata lajien välinen yhteiselo ja välttää verenvuodatus. 

Jerry teki kissa-tilanteen eskaloituessa riskianalyysin, ja päätti muuttaa sisälle turvallisempaan ympäristöön. Kuunneltuamme pari päivää rapinaa löysimme Jerryn vihdoin viimein  roska-astian pohjalle pudonneena, ja palautimme hänet kohteliaasti takaisin ulos. Jerry ei ollut häädöstä mielissään, ja parin päivän päästä rapina sisätiloissa alkoi uudestaan. 

Uuden jahdin päätteeksi saimme Jerryn saarrettua ja pyydystettyä diy hiiriansalla, jonka valmistamiseen tarvittiin teippiä ja roskapussi. Pussin suu kiinni, ja Jerry elävänä takaisin ulos. Mainittakoon, että kissasta ei pyydystämisessä ollut apua. Sittemmin Jerryä ei ole enää näkynyt mutta Tom kuuluu edelleen vakiokalustoon ja voi paksusti!

Nykyään kun saavumme talolle Tom-kissa ilmestyy aina parin tunnin sisällä saapumisestamme pihaamme, ja on valmis testaamaan henkilökunnan tarjoamia herkkuja. Vastapalvelukseksi vähän isommatkin Jerryt pysyvät loitolla. 

Italialaisilla on oma sanansa kissanruokkijalle, “gattara” tarkoittaa vanhempaa naista, joka ruokkii kissoja. Alleviivattakoon, että kissoja on todellakin monikko. Olemme näet ajautuneet siihen pisteeseen, että kissoja tulee ja menee enemmän ja vähemmän, yleensä enemmän. Täällä on tapana, että kylän kissoja ruokitaan yhteispelillä, jotta jyrsijäongelmat pysyvät aisoissa, ja me olemme todellakin hoitaneet oman osuutemme kissojen ylläpidosta. 

Ensin Tom-kissa esitteli meille pienen ja kovaäänisen Edwardin (nimetty Edward Munchin kuuluisan maalauksen innoittamana), joka on kissoista paras kiipeämään. Se kulkee kepeästi 2 metriä korkean portin yli ja kiipeilee katolla.

Bob on iso harmaa kolli, jolla on pitkät viikset. Bob on melko kesy ja varsin ahne. 

Edward (Edu)

Bob

Luna on musta-valkoinen hieman pitkäkarvainen tapaus, joka tykkää ottaa päiväunia pehmustetulla tuolilla.

Nero on nimensä mukaan musta, hiukan arka mutta äänekäs. Tasaisesta pirinästä ja purinasta tietää milloin hän on lähistöllä vaikka näköhavaintoa ei olisikaan.

Fratello on taatusti Edwardin veli. On meinaan samaa näköä. 

Tämä poppoo pyörii pihassa, joka päivä ja saapuu aina ajoissa lautaskattauksena kello 8 tarjottavalle aamupalalle. 

Satunnaisia vieraita ovat Harmaa ja Bianco, jotka uskaltautuvat syömään harvakseltaan. 

Kissa-porukka kulkee aidanreiästä ja nukkuu mielellään päivänokosia pihassa aurinkotuolilla tai vaikka kukkaruukussa. Ainahan on mahdollista, että henkilökunta heltyy ja antaa vähän välipalaa.

Tom on kuitenkin pihan Kingi, kaikista rohkein kissa, joka saattaa toisinaan pujahtaa myös sisälle.

Lukemisiin, Anne

Viiden vuoden ja covid-kriisin jälkeen tuli ensimmäisen kerran reissun aikana tarve turvautua italialaiseen terveydenhuoltoon, koska niska alkoi vihoitella vimmatusti ja hartiat olivat tulessa. Muutaman päivän kärvisteltyäni ja omafarmasiaa harrastettuani oli pakko yrittää etsiä jostakin englantia taitava lääkintäalan ammattilainen. 

Pienen googletuksen jälkeen päädyin Roomalaiselle klinikalle ortopedin vastaanotolle. Toki olisin voinut käyttää Italian julkista terveydenhuoltoa, mutta koska minulla on matkavakuutus päätin valita yksityisen klinikan.

Asiantunteva tohtori totesi, että magneettikuvaus olisi nyt paikallaan diagnoosin varmistamiseksi, koska rouvan sormetkin vähän puutuilee. Totesin että sormista viis mutta autossa istuminen on aika tuskallista tärinän takia, ja ensi viikolla pitäisi vaivaiset parituhatta kilometriä istua Rellun etupenkillä koira sylissä, joten jotakin pitäisi ajoissa tehdä.

Ortopedi kirjoitti läjän reseptejä, joilla rouva pitäisi saada matkustuskuntoon. Vähän injektioita, lihasrelaksantteja ja joitain aivojen ja hermoston toimintaa tukevia nappeja (tulee kyllä tarpeeseen tuo), ja vatsan toimintaa varten maitohappoa. Eli ihan kattava arsenaali.

Ortopedin tapaamisen jälkeen kuljettaja siirti potilaan seuraavalle klinikalle kuvaukseen. Tässä vaiheessa yritin ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, koska halusin tietää kuka lystin kustantaa, mutta tämän tiedon saaminen olisi kuulemma kestänyt pari tuntia, johon nyt ei ollut aikaa.  Klinikalla ei sitten vastaanotossa englanninkielellä pärjättykään, mutta onnistuin kuitenkin kysymään sekavalla italiallani magneettikuvauksen hinnan. Note to self, opettele sairaalasanasto. Täytyy vielä huomauttaa, että kääntäjästä ei ollut tilanteessa apua, koska klinikalla ei ollut kenttää. Päätin mennä kuvaukseen vaikka omalla kustannuksella kun kerran paikan päällä olin, ja ihan riittävän kivuissani. Jäin vastaanottoon odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Hetken ihmeteltyäni henkilökuntaan kuuluva hahmo kävi poimimassa eksyneen turistin oikeaan kerrokseen. Itse kuvaus sujui mukavasti ja hoitajakin puhui englantia. Kuvauksen jälkeen sain tulokset tyylikkäässä kansiossa kaikki toki tietysti italiaksi.

Klinikkakäynnin jälkeen kipaisin tien toisella puolella tietä olevaan farmaciaan, josta sain kaikki lääkkeet. Kassalla farmaseutti tiedusteli minulta tarvitsenko injektioruiskuja, johon totesin hieman ihmeissäni, että ilmeisesti tarvitsen. Ajattelin, että lääkäri tarkoitti injektioilla, jotakin pieniä pistettäviä ampulleja vähän niin kuin ne, joilla otetaan verikoe sormesta. No eivät olleet pieniä. Lääkkeen pistämiseen tarvitaan ihan kunnon ruiskuja, joissa on viiden sentin kärki.

Tiedustelin farmaseutilta, kuinka ruiskuja pitäisi käyttää ja hän suositteli hoitajaa tai lääkäriä. Tässä vaiheessa totesin homman menevän vähän mutkikkaaksi, jos kaksi kertaa päivässä pitää käydä hoitajalla pikkukylässä, josta ei välttämättä edes löydy hoitajaa saatika lääkäriä. Tässä vaiheessa italialainen nuori mies, joka kuuli keskustelun, ehdotti, että kannattaa kysyä apua paikalliselta lihakauppiaalta. Kiitin ideasta, ja poistuin apteekista.

Apteekkireissun jälkeen konsultoin ortopedia, joka totesi, että niskasta löytyi välilevyn pullistuma, ja että olkapää on tulehtunut, ja että siinä on hermopinne. No ei mennyt hukkaan magneetti.

Vakuutusyhtiön mielipide tarpeellisuuteen on vielä saamatta, joten nähtäväksi jää kuka maksaa. Itsehän ajattelin ensin, että lihas on jumissa ja yritin hieroa ja venytellä niin maan perusteellisesti, virhe. 

Seuraavaksi tiedustelin varovasti ortopediltä injektioista. Onko tilanne todella se, että ne voi piikittää itse. Kuulemma kyllä, netistä löytyy ohjeita miten pakaralihakseen ruutataan 4mg lääkettä. Helpottaakseen hommaa ortopedi lähetti minulle Whatsappissa kaavakuvan hanurista, johon bullseye oli merkitty.

Okei, ei kun Youtube videoiden pariin! Housukaulus alas ja pakara esiin. No itsehän en omaa pyllyäni piikittämään taivu, joten homman hoiti oma sisar hento valkoinen eli matkakumppanini. Sen verran voin kertoa, että toisella meistä ei ole piikkikammoa! Ehdotan, että tämän sankariteon perusteella EA1 on suoritettu, sillä piikkejä pistetään yhteensä 13 kappaletta! 

Lukemisiin, Anne

Alkukeväästä ihmettelimme paikallisia mummuja ja pappoja, jotka kävelivät tienvarsia pitkin niska kyyryssä ojanpohjia tiirailemassa. Joillakin heistä oli nippu rikkaruohoja nyrkissä. Kävi ilmi, että käynnissä oli villiparsan metsästys. 

Villiparsa eli asparago selvatico on himoittu kausiherkku. Se on jalostettua parsaa ohutvartisempi ja kiekuraisempi. Villiparsan nuppu on pienempi ja sen maku mieto. Villiparsaa voi käyttää kuten tavallista vihreää tai valkoista parsaa, jos sitä sattuu löytämään.

Aamuisilla kävelylenkeillä huomasin itsekin kulkevani parsan kiilto silmissä. Tuijottelin tiiviisti ojanpintareita mutta en onnistunut löytämään ensimmäistäkään villiparsaa kuukauden tuijottelujakson aikana, kunnes vihdoin tärppäsi. Siinä se himoittu herkku törötti tienposkessa. Koko kevään jatkuneen parsabongauksen jälkeen saldona on siis yksi parsa, josta ei kyllä risottoa vielä valmisteta. 

Onneksi paikallinen kyläyhdistys järjesti Sagra asparago selvatico -villiparsafestarit, joten pääsin kuin pääsinkin maistamaan tätä ujoa herkkua! 

Kylän piazza tyhjennetään juhlaa varten autoista, ja yhdistyksen vapaaehtoiset valmistavat aukion kojulla myytäviä parsa-annoksia. Italialaisten festojen tyypilliseen tapaan annokset maksetaan kassapisteelle, ja haetaan kuittia vastaan kojulta.

Tilasin koko villiparsa menun, joka sisälsi parsamunakasta, fettuccini-pastaa tomaatti-parsakastikkeessa, parsa-lihapataa sekä salaattia hintaan 15 euroa. Viini olisi kustantanut vielä yhden euron lisää, paitsi jos satuit ottamaan oman pullon mukaan! Parsa-annoksista nautitaan ulkona pöytien ääressä, ja ilta huipentuu vielä live-musiikkiin ja tanssiin!

Lukemisiin, Anne