Vuosi ilman matkailua on ihan riittävä aika minulle. Koko talven on ollut sanomattakin selvää, että lähdemme Italiaan heti kun se on mahdollista. Olen ollut koko ajan varma, ettei Euroopalla ole varaa menettää matkailukesää, joten olen luottanut siihen, että matkustaminen onnistuu tavalla tai toisella. 

Ensimmäinen askel kohti reissua oli tietysti rokotuksen saaminen ja yleinen tautitilanteen paraneminen. Ratkaiseva asia oli kuitenkin se, että Saksa ei enää vaadi Suomesta saapuvilta koronatestiä. Toki hätätapauksessa olisin ollut valmis pulittamaan testistä 200€ mutta noin periaatteesta en viitsisi maksaa kymmenkertaista hintaa Suomen sote-kartellin tukemiseksi. Koska Helsingistä meriteitse Saksan Travemundeen kulkeva Finnlines ei testiä vaadi -  toisin kuin valtion tukema Finnair - oli reitti Marinin saartorenkaan läpi selvä. Ostimme siis matkaliput, pakkasimme rojut ja koiran autoon, ja lähdimme kohti Vuosaaren satamaa. 

Lautalla ei ollut vaikeuksia noudattaa koronaetäisyyksiä. Henkilöautoja nousi laivaan 16 kappaletta kun niitä olisi mahtunut 133 kpl. Oletettavasti rekkakuskit ja henkilökunta mukaan lukien koko laivassa oli alle 100 henkilöä. Buffet-pöydässä ei ollut jonoa. Kumihanskoja ja maskeja käytettiin kuuliaisesti. Hissiin ei osunut koko matkalla ketään muita.  Ruoka oli vähäisestä matkustajamäärästä huolimatta erinomaista, ja Stallhagen kylmää. Baarissa sai olla yksin ja kannella sai paikan valita vapaasti.

Laivamatka sujui mukavasti ja olimme valmiita kohtaamaan Saksan koronatoimet. Ajoimme illalla Hannoveriin. Saapuessamme hotellille meille tarjottiin korona-testipakkauksia. Jätimme kuitenkin hotellin tarjoaman pikatestin väliin sillä olimme varanneet aamuksi Hannoverin asemalta ajan viralliseen korona-testiin hintaan 24€, koska Italiaan pääsy sellaisen vaatii. 

Negatiiviset tulokset saatuamme lähdimme kohti Baijeria ja Mittenwaldia. Pysähdyimme Pohjois-Saksassa Mäkkärissä ja kaikki sujui maskien kanssa moitteettomasti.

Pari tuntia myöhemmin yritimme pysähtyä Mäkkäriin jäätelölle mutta Baijerin osavaltion koronarajoitukset estivät meitä ostamasta mitään. Baijerin rajoitusten takia julkisissa tiloissa täytyy käyttää FFP2 maskia ja meillä oli mukana vain ohuita viikon farkuntaskussa ryppääntyneitä versioita. No, sain kuitenkin käydä vessassa. Yritin googlata informaatiota Baijerin rajoituksista mutta en löytänyt mitään käyttökelpoista.

Hotellilla kysyttiin koronatestitodistusta. Emme tienneet, että sellainen vaaditaan mutta onneksi sellaiset siis löytyivät ja onnistuimme majoittumaan. Asetuimme huoneeseen josta avautui upea alppimaisema. Kävimme tutustumassa illallisen merkeissä Mittenwaldiin, joka osoittautui postikorttimateriaaliksi.

Aamiaisella tarjoilija asetteli vitriinistä valitsemamme tuotteet lautaselle. Kipitimme pöytään FFPkakkoset naamalla. Kumihanskoja ja käsidesiä ei kuitenkaan ollut tarjolla. Baijerissa oli siis koronatrendikästä estää pisaratartuntoja.

Autoon ja kohti Itävallan rajaa. Yllätykseksemme pikkuisella raja-asemalla oli säpinää. Hetken hämmennyksen jälkeen rajaa valvova poliisi päätti pysäyttää meidät. Ilmeisesti ulkomaan kilvissä oleva auto yllätti viranomaisen täysin. Koronatestiä ei kysytty. Poliisi kysyi: "Aiotteko pysähtyä Itävallassa"? Vastasimme: "Emme aio". "Selvä, mutta koiran ei ole hyvä matkustaa etupenkillä, hyvää matkaa", poliisi jatkoi. 

Italian rajalla ei ollut säpinää, ei tarkastusta, ei kiinnostusta testitulokseen, ei mitään. Kukaan ei halunnut nähdä etukäteen täytettyä digitaalista maahansaapumislomaketta tai rokotustodistusta. En kyllä uskonut, että ketään olisi kiinnostanutkaan.

Lukemisiin, Anne

Päätimme tänään lähteä ihmettelemään turisteista tyhjää ikuista Roomaa. Heinäkuinen Rooma on yleensä liian kuuma ja liian täynnä turisteja. Joukoissa kulkevat aasialaiset tukkivat jokaisen piazzan ja kadunkulman, ja punakat amerikkalaiset kansoittavat spritsereineen terassit. Mutta nyt jos koskaan olisi ainutlaatuinen tilaisuus kokea Rooma ilman oppaiden perässä kulkevia turistilaumoja ja rihkamaa tyrkyttäviä kaupustelijoita.

Ajoimme auton parkkiin Piazza Cavourin alla olevaan parkkitaloon, jota suosittelen lämpimästi kaikille, Rooman keskustaan autolla saapuville. Halliin on helppo ajaa ilman pelkoa eksymisestä ZLT zona limitato al trafficolle, jonne ajamisesta mätkähtää sakot. Parkkihallissa on paikalla henkilökuntaa mikäli pelkäät selkkausta parkkimittarin kanssa, ja wc joka tietysti on pelkkää plussaa. Myöskään tämän lähemmäksi centro storicoa ei oikein ole mahdollista pysäköidä helposti.

Putkahdimme  parkkihallista Castel Sant'Angelon kulmalle ja jatkoimme matkaa Tiber-joen yli pitkin Ponte Sant'Angeloa, jonka Demetrianus on rakentanut vuonna 134. Voi vain kuvitella keitä historian merkkihenkilöitä on kulkenut vuosisatojen saatossa siltaa pitkin Vatikaaniin mutta tänään saimme ihastella Borrominin enkeleitä omassa rauhassa. 

Jatkoimme matkaa Piazza Navonalle, jonka paikalla on antiikin aikana ollut 30.000 katsojaa vetävä urheilustadion. Totesimme, että aukion arkkitehtuuria oli ihastelemassa vain kourallinen ihmisiä. Sama tilanne toistui myös, Pantheonilla, Fontana di Trevillä ja Colosseumilla. 

Turistikävelyn jälkeen suuntasimme lounaalle hiljaiselle kukkatori Campo dei Fiorille. Osa torin reunamilla olevista ravintoloista oli kiinni ja osassa tehtiin remonttia. Torimyyjiä oli tavallista vähemmän ja turistit loistivat poissaolollaan. 1600-luvulla Campolla mestattiin kerettiläisiä, joista yksi oli filosofi Giordano Bruno. Tummanpuhuva Brunon patsas oli seuranamme kun nautimme bruschettaa ja salaattia terassilla. Ehkä lounaalla ei kannata miettiä liikaa aukion synkkää menneisyyttä.

Täytyy myöntää, että tämänpäiväisen kokemuksen jälkeen haluaisin ehdottomasti nähdä myös Firenzen ja Venetsian ilman turisteja.

Lukemisiin, Anne

Lähdimme Hannoverista aamulla kohti Itävallan rajaa tavoitteenamme päästä Italian puolelle saman päivän aikana. Itävallassa on edelleen voimassa rajoitukset, jonka mukaan rajan voi ylittää vain valikoiduista syistä, joista yksi on että sitoutuu ajamaan maan läpi pysähtymättä. Itävalta ei kuitenkaan kontrolloinut millään tavalla maahan tulevaa liikennettä. Ajoimme keskeytyksettä Hannoverista Itävallan läpi Pohjois-Italiaan Vipitenon/Sterzingerin kaupunkiin, joka on ensimmäinen suurempi italialainen kaupunki Brenneron solassa.

Kaupungissa ovat pysähtyneet matkalaiset ja kulkutaudit jo keskiajalta lähtien. Majoituimme mukavassa alppihotelli Sonnenheimissä.

Hotellilta avautuivat upeat maisemat alas laaksoon.

Hotellin aamiainen oli mallia buffet ja hengityssuojaimien sekä suojahanskojen käyttö oli pakollista lastattaessa ruokaa lautaselle. Pakkaamillemme maskeille tuli siis käyttöä. Olimme varmoja, että emme olleet vaarassa.

Etelä-Tirolista suuntasimme kohti Poggio Moianoa. Google kertoi ajoajaksi 7h 20min. Brenneron solassa oli kuitenkin hämmästyttävän vähän liikennettä ja ajoin aikataulua kiinni 15 minuuttia. Tuskin koskaan tällä tieosuudella on enää mahdollista edetä yli 700 kilometriä alle 7:ään tuntiin. Huristelimme vauhdikkaasti ja selvisimme yhden pysähdyksen taktiikalla. Pyörähdimme pikaisesti paikallisen huoltoaseman hotelli helpotuksesta maskit naamalla kuten kaikki muutkin. Olimme varmoja, että selviämme.

Saavuimme illansuussa perille Italian kotiimme. Seuraavana päivänä uskaltauduimme kylälle ostoksille sillä täytyyhän näinä aikoina paikallisia yrittäjiä tukea. Matkalla ylös keskustaan naapuri huikkasi Ciaot matkan päästä. Piipahdimme alimentarissa ostamassa juustoa, frutteriassa ostamassa kasviksia ja macelleriassa ostamassa lihaa. Pyörähdimme myös paikallisilla markkinoilla, kaikissa näissä paikoissa jokainen käytti maskia +30 asteen helteestä huolimatta. Olimme varmoja, että jäämme henkiin.

Matkailu koronaeuroopassa onnistuu ihan mainiosti. Osta matkalippu, ja mene jos haluat vaikka sannamarin väittäisi mitä tahansa!

Ps. Yoda ei käyttänyt maskia eikä kumihanskoja koko matkan aikana

Lukemisiin, Anne

Koronakevään aikana huomasin, että elelen kohtalaisessa karanteenissa kaiken aikaa. Pääsiäiseksi suunniteltu Italianreissu peruuntui ja kesän reissun toteutuminen oli vaakalaudalla. Koronahässäkän alkaessa seurasin tiiviisti Italian tapahtumia. Vertasin Suomen ja Lazion alueen tilanteita. Vaikka Lombardiassa tilanne oli kaoottinen Lazion virus-tilanne noudatteli samanlaista käyrää Suomen tilanteen kanssa. Asukkaita on molemmilla alueilla suurinpiirtein saman verran, joten vertailu oli siltä osin melko hyvin suuntaa antavaa.

Kuten kaikki tietävät Italiassa koronatoimenpiteet olivat todella tiukkoja. Karanteeni ulkonaliikkumiskieltoineen kesti viikkoja. Tiukkojen toimien johdosta Italia avasi rajansa kesäkuun alussa, ja olin toiveikas, että matkalle päästään sittenkin. Riski saada tartunta on samalla tasolla lähes kaikissa Euroopan maissa, joten toimimalla järkevästi matkustaminen oli mielestäni turvallisempaa kuin Prismassa käyminen.

Matkaan lähteminen ei kuitenkaan ollut yksinkertaista. Lentämällä olisi päässyt edullisesti Roomaan vaikka heti mutta tarkoituksenamme oli mennä omalla autolla. Ongelmaksi muodostui se, että Saksa sekä Baltia olivat kiinni. Kesäkuun puolivälissä rajoja availtiin mutta pullonkaulana olivat edelleen Tanska, Puola, Itävalta ja Sveitsi. Kun Itävalta salli läpiajamisen, kaikenlaisten ukaasien saattelemana, päätimme varata lauttaliput Saksaan.

Varustauduimme reissuun pakkaamalla mukaan käsidesiä ja kasvomaskit. Ajelimme Vuosaaren satamaan ja nousimme illalla lähtevään Finnlinesin laivaan. Edessämme oli 29 tuntia kestävä laivamatka Travemundeen. Yllätykseksemme innokkaita matkaajia oli todella vähän. Finnlinesin pikkuisella rahtialuksella kaikki toiminta keskittyy yhdelle kannelle. Onnistuimme silti olemaan paatin ainoan baarin ainoat asiakkaat, joten turvavälejä oli sangen helppo noudattaa. Saksan lautalla ainoa huvi on syöminen joten olimme ostaneet etukäteen kaksi illallista ja pitkän brunssin sisältävät ateriapaketit. Buffet-ravintolassa oli tyrkyllä käsidesiä ja koska väkeä oli vähän välimatka kanssaruokailijoihin pysyi vähintään kolmessa metrissä. Brunssin pekonikaukalollekaan ei muodostunut ruuhkaa joten koimme olevamme turvassa.

Ajelimme Travemundestä Hannoveriin. Matka sujui muuten mukavasti mutta neljä kilometriä ennen hotellia juutuimme lähes pariksi tunniksi ruuhkaan puolenyön aikaan.

Tie oli poikki onnettomuuden takia. Parin tunnin ajomatka muuttui neljäksi joten eikun peitto korville. Aamiaisella saimme tutustua saksalaiseen koronasäännöstöön. Matkailijoilta ei edellytetty maskin käyttämistä mutta hotellin henkilökunta oli niihin sonnustautunut. Buffetaamiaisen sijaan jokainen sai luetella tarjoilijalle haluamansa aamiaistarpeet jotka ladottiin tarjottimelle. Olimme edelleen turvassa.

Lukemisiin, Anne