Päätimme tänään lähteä ihmettelemään turisteista tyhjää ikuista Roomaa. Heinäkuinen Rooma on yleensä liian kuuma ja liian täynnä turisteja. Joukoissa kulkevat aasialaiset tukkivat jokaisen piazzan ja kadunkulman, ja punakat amerikkalaiset kansoittavat spritsereineen terassit. Mutta nyt jos koskaan olisi ainutlaatuinen tilaisuus kokea Rooma ilman oppaiden perässä kulkevia turistilaumoja ja rihkamaa tyrkyttäviä kaupustelijoita.

Ajoimme auton parkkiin Piazza Cavourin alla olevaan parkkitaloon, jota suosittelen lämpimästi kaikille, Rooman keskustaan autolla saapuville. Halliin on helppo ajaa ilman pelkoa eksymisestä ZLT zona limitato al trafficolle, jonne ajamisesta mätkähtää sakot. Parkkihallissa on paikalla henkilökuntaa mikäli pelkäät selkkausta parkkimittarin kanssa, ja wc joka tietysti on pelkkää plussaa. Myöskään tämän lähemmäksi centro storicoa ei oikein ole mahdollista pysäköidä helposti.

Putkahdimme  parkkihallista Castel Sant'Angelon kulmalle ja jatkoimme matkaa Tiber-joen yli pitkin Ponte Sant'Angeloa, jonka Demetrianus on rakentanut vuonna 134. Voi vain kuvitella keitä historian merkkihenkilöitä on kulkenut vuosisatojen saatossa siltaa pitkin Vatikaaniin mutta tänään saimme ihastella Borrominin enkeleitä omassa rauhassa. 

Jatkoimme matkaa Piazza Navonalle, jonka paikalla on antiikin aikana ollut 30.000 katsojaa vetävä urheilustadion. Totesimme, että aukion arkkitehtuuria oli ihastelemassa vain kourallinen ihmisiä. Sama tilanne toistui myös, Pantheonilla, Fontana di Trevillä ja Colosseumilla. 

Turistikävelyn jälkeen suuntasimme lounaalle hiljaiselle kukkatori Campo dei Fiorille. Osa torin reunamilla olevista ravintoloista oli kiinni ja osassa tehtiin remonttia. Torimyyjiä oli tavallista vähemmän ja turistit loistivat poissaolollaan. 1600-luvulla Campolla mestattiin kerettiläisiä, joista yksi oli filosofi Giordano Bruno. Tummanpuhuva Brunon patsas oli seuranamme kun nautimme bruschettaa ja salaattia terassilla. Ehkä lounaalla ei kannata miettiä liikaa aukion synkkää menneisyyttä.

Täytyy myöntää, että tämänpäiväisen kokemuksen jälkeen haluaisin ehdottomasti nähdä myös Firenzen ja Venetsian ilman turisteja.

Lukemisiin, Anne

Lähdimme Hannoverista aamulla kohti Itävallan rajaa tavoitteenamme päästä Italian puolelle saman päivän aikana. Itävallassa on edelleen voimassa rajoitukset, jonka mukaan rajan voi ylittää vain valikoiduista syistä, joista yksi on että sitoutuu ajamaan maan läpi pysähtymättä. Itävalta ei kuitenkaan kontrolloinut millään tavalla maahan tulevaa liikennettä. Ajoimme keskeytyksettä Hannoverista Itävallan läpi Pohjois-Italiaan Vipitenon/Sterzingerin kaupunkiin, joka on ensimmäinen suurempi italialainen kaupunki Brenneron solassa.

Kaupungissa ovat pysähtyneet matkalaiset ja kulkutaudit jo keskiajalta lähtien. Majoituimme mukavassa alppihotelli Sonnenheimissä.

Hotellilta avautuivat upeat maisemat alas laaksoon.

Hotellin aamiainen oli mallia buffet ja hengityssuojaimien sekä suojahanskojen käyttö oli pakollista lastattaessa ruokaa lautaselle. Pakkaamillemme maskeille tuli siis käyttöä. Olimme varmoja, että emme olleet vaarassa.

Etelä-Tirolista suuntasimme kohti Poggio Moianoa. Google kertoi ajoajaksi 7h 20min. Brenneron solassa oli kuitenkin hämmästyttävän vähän liikennettä ja ajoin aikataulua kiinni 15 minuuttia. Tuskin koskaan tällä tieosuudella on enää mahdollista edetä yli 700 kilometriä alle 7:ään tuntiin. Huristelimme vauhdikkaasti ja selvisimme yhden pysähdyksen taktiikalla. Pyörähdimme pikaisesti paikallisen huoltoaseman hotelli helpotuksesta maskit naamalla kuten kaikki muutkin. Olimme varmoja, että selviämme.

Saavuimme illansuussa perille Italian kotiimme. Seuraavana päivänä uskaltauduimme kylälle ostoksille sillä täytyyhän näinä aikoina paikallisia yrittäjiä tukea. Matkalla ylös keskustaan naapuri huikkasi Ciaot matkan päästä. Piipahdimme alimentarissa ostamassa juustoa, frutteriassa ostamassa kasviksia ja macelleriassa ostamassa lihaa. Pyörähdimme myös paikallisilla markkinoilla, kaikissa näissä paikoissa jokainen käytti maskia +30 asteen helteestä huolimatta. Olimme varmoja, että jäämme henkiin.

Matkailu koronaeuroopassa onnistuu ihan mainiosti. Osta matkalippu, ja mene jos haluat vaikka sannamarin väittäisi mitä tahansa!

Ps. Yoda ei käyttänyt maskia eikä kumihanskoja koko matkan aikana

Lukemisiin, Anne

Koronakevään aikana huomasin, että elelen kohtalaisessa karanteenissa kaiken aikaa. Pääsiäiseksi suunniteltu Italianreissu peruuntui ja kesän reissun toteutuminen oli vaakalaudalla. Koronahässäkän alkaessa seurasin tiiviisti Italian tapahtumia. Vertasin Suomen ja Lazion alueen tilanteita. Vaikka Lombardiassa tilanne oli kaoottinen Lazion virus-tilanne noudatteli samanlaista käyrää Suomen tilanteen kanssa. Asukkaita on molemmilla alueilla suurinpiirtein saman verran, joten vertailu oli siltä osin melko hyvin suuntaa antavaa.

Kuten kaikki tietävät Italiassa koronatoimenpiteet olivat todella tiukkoja. Karanteeni ulkonaliikkumiskieltoineen kesti viikkoja. Tiukkojen toimien johdosta Italia avasi rajansa kesäkuun alussa, ja olin toiveikas, että matkalle päästään sittenkin. Riski saada tartunta on samalla tasolla lähes kaikissa Euroopan maissa, joten toimimalla järkevästi matkustaminen oli mielestäni turvallisempaa kuin Prismassa käyminen.

Matkaan lähteminen ei kuitenkaan ollut yksinkertaista. Lentämällä olisi päässyt edullisesti Roomaan vaikka heti mutta tarkoituksenamme oli mennä omalla autolla. Ongelmaksi muodostui se, että Saksa sekä Baltia olivat kiinni. Kesäkuun puolivälissä rajoja availtiin mutta pullonkaulana olivat edelleen Tanska, Puola, Itävalta ja Sveitsi. Kun Itävalta salli läpiajamisen, kaikenlaisten ukaasien saattelemana, päätimme varata lauttaliput Saksaan.

Varustauduimme reissuun pakkaamalla mukaan käsidesiä ja kasvomaskit. Ajelimme Vuosaaren satamaan ja nousimme illalla lähtevään Finnlinesin laivaan. Edessämme oli 29 tuntia kestävä laivamatka Travemundeen. Yllätykseksemme innokkaita matkaajia oli todella vähän. Finnlinesin pikkuisella rahtialuksella kaikki toiminta keskittyy yhdelle kannelle. Onnistuimme silti olemaan paatin ainoan baarin ainoat asiakkaat, joten turvavälejä oli sangen helppo noudattaa. Saksan lautalla ainoa huvi on syöminen joten olimme ostaneet etukäteen kaksi illallista ja pitkän brunssin sisältävät ateriapaketit. Buffet-ravintolassa oli tyrkyllä käsidesiä ja koska väkeä oli vähän välimatka kanssaruokailijoihin pysyi vähintään kolmessa metrissä. Brunssin pekonikaukalollekaan ei muodostunut ruuhkaa joten koimme olevamme turvassa.

Ajelimme Travemundestä Hannoveriin. Matka sujui muuten mukavasti mutta neljä kilometriä ennen hotellia juutuimme lähes pariksi tunniksi ruuhkaan puolenyön aikaan.

Tie oli poikki onnettomuuden takia. Parin tunnin ajomatka muuttui neljäksi joten eikun peitto korville. Aamiaisella saimme tutustua saksalaiseen koronasäännöstöön. Matkailijoilta ei edellytetty maskin käyttämistä mutta hotellin henkilökunta oli niihin sonnustautunut. Buffetaamiaisen sijaan jokainen sai luetella tarjoilijalle haluamansa aamiaistarpeet jotka ladottiin tarjottimelle. Olimme edelleen turvassa.

Lukemisiin, Anne