Kiinteistövälittäjämme Antonio hoiti talokaupan paperisotaa. Hänen mukaansa kauppakirjoista tarvittaisiin virallinen käännös, koska ostaja on ulkomaalainen. Käännöstä ei kuitenkaan tarvittaisi, mikäli ymmärtäisin notaarin mielestä riittävän hyvin italiaa. Niinpä välittajämme oli järjestänyt minulle soittoajan suomalaista kaupanvahvistajaa vastaavalle notaarille, Signora Casazzalle. Käännös maksaisi 1000 euroa, joten ajattelin ottaa härkää sarvista ja valmistautua huolella tähän kuumottavaan kielitestiin. Kävin oletettua keskustelua mielessäni läpi kirjoittaen ylös lauseita ja fraaseja, joita ajattelin pystyväni hyödyntämään.
Suurin huolenaiheeni oli kuinka hyvin ymmärtäisin Signoran puhetta. Ennen soittoa voitelin itseni parilla lasilla valkoviiniä, jotta kieleni liikkuisi liukkaammin. Se oli viisas veto! Puhelinnumeron näppäilyn jälkeen vaihdoin pari sanaa sihteerin kanssa. Hetken kuluttua itse Signora Casazza saatiin linjoille. Pinnistelin keskittymiskykyni äärimmilleen. Nappasin sanan sieltä ja toisen täältä. Vastasin lyhyesti kysymyksiin, jotka koskivat siviilisäätyä ja asuinpaikkaa. Kuuntelin italiankielistä puhetulvaa. Heitin väliin fraasin. Signora Casazza lopetti puhelun yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin - Arrivederci! Olin selviytynyt. Nyt tarvitsi enää murehtia paljastuisiko vajavainen kielitaitoni kauppakirjan allekirjoitustilaisuudessa.
Allekirjoitustilaisuus pidettiin Signora Casazzan toimistolla. Hän sentään osasi kommunikoida englanniksi. Talojahdin aikana tapasimme kaikkiaan viisi kiinteistövälittäjää, joista vain yksi puhui englantia. Olen siis vienyt prosessia eteenpäin tankeroitalialla, Google kääntäjällä, levittelemällä käsiäni, kohauttelemalla olkapäitäni ja huudahtelemalla sopivia italiankielisiä fraaseja - che bello!
Onneksi Signoran keskustelunavaukset pysyivät yleisellä tasolla. Hän kyseli lasten ikää, ihmetteli vaaleaa habitustamme ja kehui Elmeriä - che bello ragazzo! Signora luki kauppakirjan italiaksi ääneen ja naputteli taskulaskimeen maksamamme summat tarkistaen että ne täsmäävät. Nyökyttelin uskottavasti pöydän toisella puolella. Tilaisuuden lopuksi minulle ojennettiin asuntomme avaimet!
Sillä hetkellä en vielä tiedostanut tapahtunutta enkä puhjennut riemunkiljahduksiin. Juhlistin Elmerin kanssa ostostamme yhdellä sitruunaoluella Poggio Moianon paikallisessa BarTabaccheriassa, jonka jälkeen poikkesimme pikaisesti uudella asunnollamme toteamassa tilanteen. Nyt kyllä alkaa jo hymyilyttämään!
Seuraavaksi tapaamme umpi-italialaisen remonttimiehemme, jonka pitäisi aloittaa hommat ensi viikolla. Asunnossammehan ei ole tällä hetkellä edes sähköjä eikä vettä! Tekemistä siis riittää ja voisin veikata, että blogiaiheista ei tule pulaa!
Lukemisiin, Anne