IKEAlla torille – Pandalla perille

Kun tulee ostaneeksi talon on sinne hankittava myös irtaimistoa. Ilman huonekaluja, kodinkoneita ja astioita on elämä hieman liian askeettista vaikka yksinkertaisesta italialaisesta elämänmenosta pidänkin. Eli ei muuta kuin ostoksille! Elmerin kanssa lastasimme Ikeassa valmiiksi laaditun ostoslistan mukaan kärryyn täyteen vessan pikkusälää, pyyhkeitä, petivaatteita ja kaikkea tuiki tarpeellista.

Isojen huonekalujen hankinnassa ongelmaksi muodostuu niiden kuljettaminen. Lancia Ypsiloniin ei kovin suurta Ikean pakettia saa mahdutettua vaikka Ingvar on tehnytkin parhaansa. Lisäksi talomme sijaitsee Centro Storicossa kadulla, jota edes Google Maps ei löydä. Sinne johtaa jyrkkä ja kapea katu, joka päättyy portaikkoon.

Kuljetusteknisistä syistä päätin lopulta keskittää kaikki ostokset Ikeaan vaikka ruotsalaisten tuotteiden ja italialaisen maalaismiljöön yhdistäminen ei ollutkaan ykkösvalinta. Hankin Online-storesta kaikki suurimmat huonekalut – sängyn ja sohvat. Ajattelin, että jos joku niin Ikea pystyy hoitamaan kuljetuksen sikäli kun jakeluauto löytää perille!

Sain tilausvahvistuksen ja olin luottavainen. Muutaman päivän kuluttua tavarat olivat matkalla ja parin puhelun jälkeen ne löysivät myös perille. Jakeluauton kuljettaja ei kuitenkaan suostunut ajamaan jyrkkää katua alas. Purimme tavarat Piazzalle ja ryhdyimme kantamaan niitä käsipelillä, kunnes remonttimiehemme tuli Fiat Pandallaan pelastamaan tilanteen.  Lihasvoimalla ja luovalla tyylillä tavarat saatiin kuin saatiinkin lopulta maaliin!

 

Avatar

Lukemisiin, Anne

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.