Italian omituisin puutarha - vuodelta 1552

3.3.2022

Bomarzossa sijaitsee Italian omituisin puutarha, jota kutsutaan nimillä Sacro Bosco tai Parco dei Mostri - hirviöiden puutarha. Puisto on valmistunut vuonna 1552, ja sen on rakennuttanut Pier Franco Orsini.

Sacro Bosco on syntynyt manieristisen taidesuuntauksen kaudella, jolloin oli ominaista pyrkiä irti renessanssin täydellisiin suhteisiin pohjautuvasta klassisesta esitystavasta. Manieristit halusivat herättää taiteellaan voimakkaita tunteita. Sacro Boscon kallioon veistetyt groteskit unenomaiset patsaat voivat hirviömäisyydellään olla pelottavia mutta vetävät kuitenkin katsojaa puoleensa.

Manieristisessa maalaustaiteessa eleganssia ja hienostuneisuutta tavoiteltiin epäluonnollisilla keinoilla: pidennyksillä, kiertyneillä asennoilla ja voimakkailla väreillä, joilla saatiin aikaan liikkeen vaikutelma. Tunnetuimpia manierismin kauden taiteilijoita ovat Firenzessä toimineet Giambologna ja Vasari, Venetsialainen Tintoretto, ja Parmigiannino Bolognasta. Hirviöpuiston patsailla on luotu metsäisen puiston keskelle epäluonnollisia kohtauksia samaan tapaan kuin manieristisen tyylisuunnan maalarit loivat kankaalle.

Sacro Boscon unenomainen tunnelma muodostuu samankaltaisilla keinoilla, joita on käytetty manieristisessa kirjallisuudessa.

Manieristiselle kirjallisuudelle on ominaista koristeellinen ja kekseliäs ilmaisu, oksymoroni eli ristiriitaisuus itsensä kanssa, hyperbola eli liioittelu sekä groteskius. Kaikki tämä on myös nähtävissä hirviöpuistossa.

Kuuluisin Sacro Boscossa vieraillut taiteilija lienee Salvador Dali, jonka surrealistista taidetta omintakeiset patsaat ovat inspiroineet. 

Lordi Orsinin motiiveja puiston rakentamiselle ei tiedetä. Mielenkiintoisia yhtymäkohtia taide- ja kirjallisuushistoriasta kuitenkin siis löytyy. Sacro Bosco on ainutlaatuinen puisto, jota on vaikea kuvailla. Se pitää kokea. Ehkä parasta onkin, että jokainen kulkija tekee itse oman tulkintansa.

Sacro Bosco sijaitsee Bomarzossa lyhyen ajomatkan päässä A1 moottoritiestä. Puistossa voi mukavasti pitää ajomatkan aikana tauon. Sieltä löytyvät myös saniteettitilat, piknikalue ja pieni matkamuistopuoti.

Lukemisiin, Anne