En liioittele väittäessäni, että jokaisessa italialaisessa kylässä vietetään kesäjuhlia. Sagraa ja/tai festaa vietetään suojeluspyhimyksen kunniaksi, sellainenhan jokaisella kylällä tietenkin on. Ja Italiassa kun ollaan kietoutuu kesäjuhla auttamatta ruoan ympärille, joko satokauden tai paikallisen ruokalajin mukaan.
Juhlilla on pitkät perinteet ja paikallisille on päivänselvää milloin niitä vietetään. Siksi mainokset ovat vaatimattomia ja juhlat huomaa usein vasta kun sattuu itse vahingossa paikalle.
Havaitsimme Poggio Moianon kylän pääkadulla kyltit, joissa kerrottiin, että katu on suljettu sunnuntaina kello 14 eteenpäin. Tämä herätti epäilyksen siitä, että jotain epätavallista oli luvassa. Onnistuimme myös havaisemaan visuaaliselta ilmeeltään hieman arveluttavan tapahtumamainoksen.
Suuntasimme kotikylämme keskustaan tavoitteenamme yhdistää juhlat jalkapallon MM-finaalin seuraamiseen. Kello viiden maissa keskusta oli vielä jotakuinkin autio ja esiintymislavaa oltiin vasta rakentamassa. Nautittuani terassilla kolmen euron hintaisen Aperol Spritzerin siirryimme sisälle baariin. Peli alkoi ja paikallisia isäntämiehiä alkoi valua paikalle kannustamaan Kroatiaa. Itse istuin setien seassa kuppilan ainoana naispuolisena asiakkaana.
Pelin päätyttyä odottelimme ravintolan avautumista tunnin. Kyllä, täällä ei saa ravintolaruokaa iltaisin ennen kahdeksaa.
Siirryimme syömään terassille, josta oli suora näkymä esiintymislavalle. Tilasin alkupalalautasen ja mezzolitron punaviiniä. Aukiolle tuotiin pöytiä sekä ruokakoju ja esiintymislavalle roudattiin kolmet kosketinsoittimet. Lavan eteen alkoi kerääntyä ihmisiä ja bändi aloitti soiton. Ihmiset tanssivat ja terassit täyttyivät. Me tilasimme pizzaa ja seurasimme paikallisten juhlintaa.
Juhlat olivat vielä täydessä vauhdissa kun päätimme vatsat pullollamme vetäytyä yöpuulle. Pyysin tarjoilijalta laskun, joka saapuikin ruutupaperille kirjoitettuna!? Alkupalat kahdelle, kaksi pizzaa, puoli litraa punaviiniä ja kaksi kokista maksoivat yhteensä 35 euroa! Ei paha, hyvää!
Lukemisiin, Anne