Kun kävimme ensimmäisen kerran Poggio Moianossa oli kesäkuinen arki-ilta. Alle kolmen tuhannen asukkaan kylä näytti silti olevan täynnä elämää. Nuoria istuskeli terassilla aperitivolla, ja baarissa vastakkaisella puolella tietä vanhemmat sedät nautiskelivat olutta pienistä laseista. Rouvat olivat kokoontuneet puistonpenkeille juoruilemaan ja seuraamaan kun lapset leikkivät. Pari koiraa juoksenteli irrallaan joukon jatkona. Ajattelin, että tässä kylässä olisi kaikki mitä tarvitsisin.
Kylä sijaitsee 500m:n korkeudessa Lucretili vuoristossa, jonka korkein huippu on 1370m korkea Monte Pellecchia. Kylän läpi kulkee pyhiinvaellusreitti La via di Francesco, Pyhän Fransiskuksen tie, joka kulkee Roomasta Assisiin. Maiseman muodostavat kukkulat eli poggiot ja niiden päällä olevat pienet kylät, kukkuloiden rinteillä kasvaa oliivipuita. Poggio Moianon vanhin kirkko San Martino on rakennettu vuonna 1343.
Talomme sijaitsee centro storicon reunalla, jyrkän mäen alla jonne ei autolla ole asiaa. Katuosoitettamme ei Google löydä. Kun kiipeää parisataa askelta piazzalle ovat kaikki palvelut käden ulottuvilla: kirkko, kunnantalo, kaksi pizzeriaa ja pari baaria, lihakauppa eli macelleria, apteekki, ruokakauppa, konditoria eli pasticceria, viinikauppa, sekatavarakauppa ja pesula! Kaupat ovat auki aamupäivällä 8-13 ja sulkevat ovensa siestan ajaksi kunnes ovet avautuvat jälleen klo 16.30.
Meno täällä on hyvin perinteistä. Tiistai on toripäivä, jolloin pääkadulle ei parane jättää autoa parkkiin jotta ei jää toriautojen väliin mottiin. Torilla myydään vaatteita, taloustavaroita, liinavaatteita, hedelmiä ja kasviksia.
Paikalla on aina myös kalanmyyntiauto sekä Porchetta-auto, josta voi ostaa pikkunälkään porsaanlihalla täytetyn sämpylän. Liha leikataan panninon väliin ohuiksi siivuiksi kokonaisena grillatusta possusta, ja suutuntuman ja maun takia olennaista on, että osa siitä on rapeaksi paahtunutta.
Poggio Moianon kaduilla joka toinen auto tuntuu olevan Fiat-Panda - ilmeisesti koska se on halpa ja nelivetonsa ansiosta kätevä vuoristossa. Pandat ovat yleensä parhaat päivänsä nähneitä. Ne ovat täynnä lommoja ja niiden maalipinta on auringonpaisteessa haalistunut. Omistajilleen ne ovat rakkaita ja luotettavia kulkupelejä. Pandoja voi nähdä pääkadun varrelle, jossa liikennemerkin mukaan saa pysäköidä kiekolla tunniksi. Tätä ei kuitenkaan noudata kukaan. En ole koskaan nähnyt kenenkään laittavan parkkikiekkoa mutta en kyllä ole nähnyt ketään sakotettavankaan!
Illalla kuuden jälkeen on aperitivon aika, kun töistä palaavat ihmiset käyvät baarissa ennen kotiin tai ravintolaan menoa. Ravintolat aukeavat kello kahdeksan. Kesällä kahdeksalta niissä ollaan vasta kattamassa pöytiä, joten ei kannata hötkyillä. Terassikausi alkaa lähiravintolassamme Palazzacciossa vasta kesäkuun puolella. Kylän baarien terassipöydät ovat sensijaan käytettävissä ympäri vuoden. Kaksi pizzaa, puoli litraa viiniä, pintti olutta ja kaksi jälkiruokaa maksaa alle 30 euroa.
Takapihalla istuskellessa voi kuunnella maaseudun ääniä. Lehmät, lampaat, hevoset, koirat ja kukko pitävät vuorotellen elämää. Välillä kirkonkellot soivat merkiksi siitä milloin työnteko olisi aika lopettaa. Pihassamme vierailee säännöllisesti kissa, jota kutsumme Apu-kissaksi sillä se auttaa mielellään ruoanlaitossa. Olen myös nähnyt vilauksen villisiasta, ketusta, mäyrästä ja piikkisiasta!
Lukemisiin, Anne