Mutkia matkassa

Talokaupat ovat siis vieneet minut tänä kesänä toistamiseen Italiaan. Tällä kertaa sektoriin saapumisessa oli vähän tavallista enemmän mutkia matkassa.

Lensimme siis poikani Elmerin kanssa kahdestaan Roomaan ja kaikki sujui aluksi oikein mallikkaasti. Tankkasimme pizzaa Fiumicinon lentoaseman tutulla pizzakojulla ja suuntasimme kohti Maggioren autonvuokrauspistettä fiatpandankiilto silmissä. Sitten asiat alkoivatkin mennä pieleen.

Keväällä puhelimeni sekosi hukaten kaikki yhteystiedot. Yhteystietojen joukossa oli salaperäisen rakastajani Mr Mastercardin tunnusluku, jonka onnistuin nyt naputtelemaan väärin vuokraamon maksupäätteeseen. Sain aikaan vain hieman käsien levittelyä ja silmien pyörittelyä kylmän hien noustessa otsalle. Kortin höylääminen tai numeron naputtelu ei virkailijan mukaan käynyt päinsä. Koska tapailen Mr Mastercardin kanssa yleensä salaisesti internetissä ei minulle tullut mieleenikään, että joskus vielä tarvitsisin sen tunnuslukua. Tässä välissä on syytä huomauttaa, että mieheni yleensä hoitaa autonvuokrauksen.

Ei auttanut muu kuin soitto Nordean 24/7 palvelunumeroon nojaillen Maggioren tiskiin ja kuunnellen rätisevää odotusmusiikkia. Kun puolen tunnin odottelun jälkeen sain miesäänen langanpäähän aloin olla jo lievästi ilmaistuna hermostunut. Purin hammasta, että sain esitettyä asiani ystävällisesti. Onnistuin, ja sain toimintaohjeet. Valitse päivittäiset raha-asiat sitten kortit ja katso kortin numero. Mahtavaa! Luottokortin kadonneen pin-numeron voi kaivaa netistä omilla pankkitunnuksilla, jos siis osaisi käyttää omien älylaitteidensa ominaisuuksia. Tässä vaiheessa apukuljettajani älylaitetaitoja tarvittiin kipeästi. Verkkopankki kun näyttää mobiiliversiona hieman erilaiselta.

Summa summarum, pin-koodi kortinlukijaan, auto alle ja kohti Rooman omaperäistä liikennettä! Mutta mikä auto, ei, ei Fiat Panda vaan kirkkaanpunainen Lancia Ypsilon, jonka keulassa on lommo ja kuljettajanpuoleisessa kyljessä koko kyljen mittainen naarmu! Talla pohjaan kohti penniinejä!

Jos joku nyt ajattelee, että hyvinhän siinä lopulta kävi niin ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Ajelimme Via Salariaa kohti määränpäätämme Agriturismo Castel di Toraa, jossa siis oleskelemme siihen saakka kunnes saan ostamani asunnon remontin sille tolalle, että voi raahata kimpsuni ja kampsuni sisään. Koska olimme aikataulusta myöhässä ilmoitin majoituspaikkaamme uuden saapumisajan.

Saapuessamme majoituspaikalle ei paikalla näkynyt ketään. Yritin luonnollisestikin soittaa paikan omistajalle laihoin tuloksin. Mikäpä neuvoksi? Hetken pyöriskeltyämme Elmeri löysi ilmoitustaulun reunalta avaimet, joiden numero täsmäsi ovenpielessä olevaan numeroon. Omistaja olikin siis jättänyt meille avaimet valmiiksi!

Ryhdyimme rassaamaan lukkoa auki mutta pettymykseksemme avain ei suostunut toimimaan eikä ovi auennut. Yrityksistä huolimatta omistaja ei edelleenkään vastannut puhelimeen. Lähikylässä oli meneillään kesäjuhlat ja viereiseltä kukkulalta raikasi soitto ja laulu. Ehkäpä majoittajallamme oli tärkeämpää tekemistä. En ollut tuossa vaiheessa enää sillä tuulella, että olisin jaksanut lähteä etsimään uutta majoituspaikkaa. Oli aika tuvautu järeämpiin toimenpiteisiin. Rivakka nykäisy ikkunan hyttysverkon reunasta ja voila, reitti oli selvä. Apukuljettaja ikkunasta sisään ja ovi sisäpuolelta auki. Haluaisin huomauttaa, että tämä oli ensimmäinen suorittamani murtokeikka!

Kävimme taloksi, kannoimme tavarat sisään, pesimme matkan pölyt pois suihkussa, ja suuntasimme nukkumaan. Mielessäni kävi pieni epäilys, että ehkäpä tämä asunto ei välttämättä ollut tarkoitettu meille… Kylällä soitto soi ja musiikki raikui. Saatuani pääni tyynyyn puhelin soi. Langanpäässä oli majoittajani. Selitin hänelle, että olin – kiitos vaan – löytänyt avaimet ja että kaikki oli kunnossa. Puhelu oli epäilyttävän lyhyt. Painoin pääni takaisin tyynyyn. 15 minuuttia myöhemmin havahduin skootterin pärinään ja signora-huutoihin. Oven taakse ilmestyi mies selittäen että olemme kuin olemmekin väärässä asunnossa. Siirsimme tavaramme viereiseen asuntoon ja kävimme vihdoin nukkumaan. Vihdoin kaivattua lepoa pitkän lento- ja ajomatkan jälkeen.

Painettuani toisen kerran pääni tyynyyn ei kulunut kauaakaan kun ulkoa alkoi kuulua järkyttävä meteli. Ensin ajatteli, että olemme joutuneet keskelle ukonilmaa. Kömmin ulos katsomaan metelin aiheuttajaa. Silmieni eteen laaksoon avautui mitä upein ilotulitus. Paikalisten kesäjuhlien ja ensimmäisen kimurantin matkapäivämme loppuhuipennus!

Lukemisiin, Anne

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.