Remontti käynnistyy

24.7.2018

Tavoitteenamme oli alunperin löytää kohde, jota voisimme itse hiljalleen remontoida. Ihastuimme kuitenkin taloon, josta puuttuivat sekä vesi että sähkö. Onneksi kiinteistönvälittäjämme tunsi remonttimiehen, jonka palveluksiin kuulemma voisimme luottaa. Tapasimme Alfion ja neuvottelin "sujuvasti" italiaksi remonttimme yksityiskohdat. Tekemäni tilauslomake oli myös varsin visuaalinen.

Remontin oli määrä alkaa heti kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen, mutta italialaiset häät sotkivat suunnitelmamme. Alfion tuli ensin saada samalla viikolla avioon astuvan poikansa uusi koti kuntoon. Ei siis auttanut muu kuin odottaa. Sovimme remontin alkavan seuraavana maanantaina.

Kun saavuimme talolle olivat Alfio ja Angelo jo täydessä työn touhussa. He olivat kauhukseni repineet seinältä alas komean viisimetrisen villiviiniköynnökseni! No, jostainhan ne vesiputket on vedettävä. Nyt remontti on edennyt mukavasti ja talossamme on jo vesi. Ei kylläkään lämminvesivaraajaa, sillä sähköjen kytkeminen antaa vielä odottaa itseään.

Olen asustellut uudessa kodissamme jo muutaman yön, joten odottelin WC:n ja suihkun valmistumista melko hartaasti. Tähän saakka perustarpeet ovat hoituneet sadan metrin päässä sijaitsevassa lähikahvilassa.

Lukemisiin, Anne